maanantai 11. helmikuuta 2013

Pingalen tarina

Monet ovat kyselleet mitä Pingale tarkoittaa, mistä nimi on tullut ja miten se lausutaan. Nimen tarina ei ole kummoinen. En osannut pienenä lausua omaa nimeäni, Elina. Nimi oli omassa suussani Enga ja siitä vääntyi Ingaksi. Äitini kutsui minua hellittelynimillä Inga-Pinga ja Pinga-Pinga. Siitä vääntyi vielä Pingale. Lempinimi on pulpahdellut aika ajoin esille ja teinivuosina ystäväni Hennu laittoi minut sillä nimellä kännykkäänsä. Ja sillä nimellä taidan olla siellä vieläkin! Pingale lausutaan ihan vaan Pingale.
 
Tein siis hyvin itsekeskeisen valinnan blogini nimen kohdalla! Blogini nimenä on siis oma lapsuuden hellittelynimeni. Se olikin oikeastaan ainoa asia, joka oli päätettynä blogin pitämisestä haaveillessani. Blogin perustamisen jälkeen haaveilen myös uusista projekteista ja Pingale-nimi taitaa liittyä niihinkin... Mutta ei siitä sen enempää.
 
Iloksi pari kuvaparia äidistä ja tyttärestä.
 
Vasemmalla Pingale 80-luvulla. Oikealla tytär äidiltään perityssä haalarissa
syyskuussa 2012.
 
Äiti ja tytär samassa potkupuvussa eri vuosituhansilla.

4 kommenttia:

  1. ihana <3 olenkin miettinyt moista mutta en ole muistanut kysyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On pitkään pitänyt tästä kirjoittaa. Kiva, että voit nyt nukkua yösi rauhassa, etkä enää mieti Pingale-probleemaa, hihih.

      Poista
  2. Mun kännykässä oot vielä Peli-Elli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihh!! Mistä lie sekin liikanimi on tullut.. Lukioaikaisella kaverilla olen kuulemma vieläkin nimellä Magic-Body..! (!?) Mä päivitin puhelimeeni ihan vasta sun uuden sukunimen.. :D

      Poista