perjantai 20. maaliskuuta 2015

Peplum-mekot

Mainitsin jo aiemmin saaneeni ystävältäni Ottobre-lehtiä ja tutustuneeni niihin (nyt vasta!?). Olen tilannut vuosikausia Suuri Käsityö -lehteä, mutta nyt päätin kestotilauksen ja tilasin kestona Ottobre-lehden! Lehti keskittyy pelkkään ompeluun, toisin kuin Suuri Käsityö, jossa on paljon myös neulonta- ja virkkaurohjeita. Ja niitähän ei (enää) tule tehtyä.

Tämän vuoden ensimmäisessä lasten Ottobre-lehdessä oli ohje yksinkertaiseen, mutta hieman perusmekosta poikkeavaan mekkoon. Mallin nimi oli peplum. Paita, jossa on leveä helma!

Piirsin kaavat, leikkasin samalla kappaleet kahteen mekkoon ja ommella hurautin! Toinen peplum on omalle tyttärelle ja toinen isäni kaverin pojan tyttärelle tuliaisena Pohjois-Suomeen. Tuliais-peplumin kaveriksi ompelin legginsit kumilankarypytyksillä. Aivopierusta johtuen leikkasin bambi-kankaasta vain yhden helman ja sitten riekaleista ei enää toista yhtenäistä helmaa olisi saanutkaan. Päädyin palapelin sijaan ompelemaan takahelman violetista trikoosta, samasta kuin legginsit.

Mekon koko on 98 cm. Meidän tytölle varsinkin mekon hihat ovat vielä pitkät ja kuvissa hihat ovatkin käännetyt.




 



2 kommenttia:

  1. Voi, miten söpöt! Tuo Peplum on kyllä kiva malli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, minustakin :) Aluksi olin vähän kahden vaiheilla, että tykkäänkö tästä mallista, koska en jotenkin päässyt jyvälle onko se paita vai mekko! Mutta nyt on taas yksi Peplum paininjalan alla..

      Poista