lauantai 16. huhtikuuta 2016

Pääsiäispupun tuoma nuken jumpsuit

Minun lapsuuteni pääsiäisinä oli tapana, että pääsiäispupu käy munimassa (kyllä, näin voi tapahtua) yöllä sänkyyn ison yllätysmunan  Sen kuori oli joka vuosi sama, mutta sisältö vaihtui. En enää muista munien sisältöjä, mutta ainakin suklaamuna sieltä yleensä löytyi.

Olen jatkanut tätä perinnettä omilla lapsillani. Oikeastaan tämän vuoden pääsiäinen oli vasta toinen kerta, kun tätä perinnettä jatkoin! Viime vuona pupu muni tyttären sänkyyn päiväunien aikaan ison munan, jonka sisällä oli rusinarasia sekä keltainen pilvikuosinen pipo. Huomasimme tyttären kanssa pipon saumassa reiän, jonka äiti sitten paikkasi tismalleen samanvärisillä saumurilangoilla...


Tänä vuonna pääsiäisen lähestyessä tytär alkoi miettiä, että Miten se pupu voi nyt munia, kun mä en nuku enää päiväunia?! Kerroin pääsiäispupun tietävän milloin lapset nukkuvat ja että viime vuonna se vain oli liikkeellä päiväuniaikaan. Tänä vuonna eräänä päivänä poikasen nukkuessa päiväunia ja tyttären tapittaessa boksilta Pikku Kakkosta piirtelin pikkuruisia kaavoja mittojen mukaan. Mitat otin pienestä Mari-nukesta ja sen vaatteista.

Kaapissa oli (ja on) epämääräisen kokoisia tilkkuja vaikka millä mitalla ja sattumalta yksi vaaleanpunainen piilovetoketju. Taisi Pikku Kakkosen perään mennä vielä yksi tai kaksi jaksoa Ryhmä Hauta ja tadaa! Tilkuista syntyi oiva jumpsuit Mari-nukelle.

Jonain pääsiäisen yönä pupu oli sitten muninut lasten tyynyjen viereen. Poika ei huomannut yllätystä ollenkaan, mutta tyttö kipitti aamulla sänkymme viereen ja esitteli omaa löydöstään. Hän avasi munan hitaasti ja hartaudella. Sisältä paljastui aina niin ilahduttava rusinarasia sekä pieni vaaleanpunainen vaate. Sain vähän vihjailla kenelle vaate sopisi. Hän ilahtui suunnattomasti, kun vaaleanpunainen jumpsuit oli kuin tehty Mari-nukelle!  

Äiti kato, Bingale-tarra!
Oho, on tainnut pupu käydä äitin ompelupöydällä.

Pojan pääsiäismunassa oli myös rusinarasia sekä tyynyliina, jossa Pupu Tupuna ajaa traktorilla. Aikoja sitten Metsolasta ostettu ja kuin tilauksesta nyt kaapista löydetty...


Pääsiäisen jälkeen ystävämme tulivat kylään tyttärensä kanssa. Hänellä oli mukanaan oma pieni nukke, jonka vaatevarastot kuulemma kaipasivat myös päivitystä. Äidin toiveesta ompelin tytön Tyttö-nimiselle nukelle myös jumpsuitin. Tähän versioon laitoin vetoketjun sijaan nepparit. Posti vei pienen paketin tällä viikolla perille ja tyttö oli saamastaan paketista kuulemma kovin otettu!

 

2 kommenttia:

  1. Arvaa vaan ;) aivan ihana. kiitos! Tyttö alkaa yli kolmen vuoden aktiivisen käytön ja matkustamisen myötä olemaan jo suht kulahtanut joten uudistus tuli juuri oikeaan aikaan. Terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, jos saajat olivat tyytyväisiä, sekä tyttö että Tyttö :D

      Poista