Iloinen Oulu

Olen muutamassa kirjoituksessa vähintään maininnut Oulun ajasta. Minun elämässäni Oulun aika tarkoittaa niitä kolmea ja puolta vuotta, jotka asuin ja opiskelin Oulussa. Lukion jälkeisen välivuoden jälkeen kyllästyin puuduttavaan varastoduuniin ja päätin hakea opiskelemaan ammattikorkeakouluun sosionomiksi. Olin kyllästynyt myös Helsinkiin, joten kaikki neljä hakukaupunkikohdetta olivat kaukana pääkaupunkiseudusta. Ensimmäisenä ollut Oulu kutsui minut pääsykokeisiin ja opiskelupaikka napsahti kertalaakista. Muutin 19-vuotiaana äidin ja isin helmoista Helsingistä Ouluun. (Hohoh, ei isillä ole helmoja.) 

 

Ensimmäinen vuosi tuntui vielä siltä, että aivan hyvin voisin jäädä kunnolla asumaan Ouluun, mutta viimeisenä vuotena kaipuu koti-Helsinkiin oli jo niin voimakas, että omille nurkille oli päästävä takaisin. Uusilla rakkailla Oulun ystävillä alkoi elämäntilanteet olla niin erilaisia kuin itsellä, että ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunne oli vahva. Heillä oli jo entuudestaan "oma elämä", toisin kuin minulla, uuteen kaupunkiin yksinään muuttaneella. Olisin luultavasti kaivannut samassa tilanteessa olevaa ystävää, ikään kuin vertaistukea. Oulun ajoilta on jäänyt kymmenkunta rakasta ystävää, joiden kanssa ollaan edelleen yhteydessä. Muuttoauto Helsinkiin pakattiin samana viikonloppuna, jona sain valmiin sosionomin paperit käteen, joulukuussa 2006.

 

Nykyään puhun Oulun ajasta käsitteenä, tiettynä vaiheena elämästäni. Vaihe sisältää niin paljon ihania, hauskoja, pelottavia tai muuten vaan tunteellisia hetkiä, että niistä kirjoittamiseen menisi useampi päivä. Elo Oulussa oli pääosin villiä sinkkuaikaa ja välillä mietin, että tosiaan, opiskelin myös samalla... Useat lomat ja pidemmät viikonloput junailin takaisin äidin ja isin helmoihin ja tapaamaan niitä vanhoja ystäviä.

 

Oulun ajan jälkeistä Helsingin elämää on nyt takana seitsemän vuotta. Sinä aikana olen käynyt Oulussa vähintään kerran vuodessa, joinakin vuosina useammin. Majailen aina ystävien nurkissa, tosin yleensä olen saanut joko oman huoneen tai jopa oman kerroksen!

 

Tämä postauksen tarkoitus oli kertoa tyttären ja minun viime viikonloppuisesta Oulun reissusta, mutta alustuksesta tulikin tarkoitettua pidempi.. Opiskeluaikoina päätin, etten enää ikinä matkusta Oulu-Helsinki-väliä junalla, mutta tällä kertaa pyörsin päätökseni. Isäni oli menossa Rovaniemelle keilakilpailuihin ja hän pyysi meitä matkaseurakseen. Pääsin näkövammaisen isäni saattajana ilmaiseksi junalla ja lapsen lippu ei maksanut muutenkaan mitään. Kuuden tunnin Pendolino-matka meni yllättävän nopeasti ja oli kätevää, kun mukana oli toinenkin sylittelijä ja viihdyttäjä. Nyt oli myös aikaa junailla, koska aikana ennen tytärtä työvuorot sanelivat Oulun matkan pituuden enkä halunnut haaskata yhtäkään tuntia junassa istumiseen. Takaisin päätin kuitenkin tulla lentäen. Vauvan kanssa lentämisestä oli jo kokemusta neljän lennon verran Madeiran reissusta.

 

Matkustettaessa sylilapsen kanssa junassa tai lentokoneessa viihdykkeet ovat kaikki kaikessa. Pakkasin mukaan pieniä ja hyväksi havaittuja leluja, joita voi kyllästymisen iskiessä vaihtaa. Kätevimpiä ovat sellaiset (puru)lelut, jotka saa kiinnitettyä vaatteisiin. Kädestä tippuminen/tiputtaminen on jo sellaista hupia, että ahtaissa tiloissa lattialta nostelu on ensinnäkin hankalaa ja toiseksi ärsyttävää. Purkkiruoan lämmittäminen onnistuu ainakin junassa, mutta Madeiran lennolla taisin kysyä vain muovirasiassa olleen puuron lämmitystä, joka ei onnistunut. Lentokoneessa on kyllä kuumaa vettä tarjolla eli vesihauteessa purkkiruoankin lämmitys onnistuu. Madeiralle lentäessä sekoitimme puuron sekaan hieman kuumaa vettä, ettei ihan kylmänä tarvinnut syödä. Ennen lentoa Oulusta Helsinkiin hoidimme syömiset lentokentällä -tosin tunnin kestävällä lennolla ei ruokia ehtisi haudutellakaan...

 

 



Viimeksi kävin Oulussa viime vuoden alussa. Silloin minulla oli mukanani ultraäänikuvia pienestä tulokkaasta ja nyt mukanani oli kuvissa ollut vauva. Matkamme kesti neljä yötä ja olimme kolmessa eri majapaikassa. Useimmat Oulun ystävistäni näkivät tyttäremme vasta nyt ensimmäistä kertaa, mutta jotkut olivat nähneet hänet aikaisemmin käydessään Helsingissä. Useimmilla Oulun ystävilläni on myös omia lapsia, isoimmat jo eskarilaisia. Yhdessä ystävätapaamisessa vilskettä riitti, kun lapsia oli paikalla peräti seitsemän! Tyttömme pienimpänä tarkasteli menoa haltioituneena, mutta tyytyi hengailemaan sylissä tai lattialla.

 

Hyvät leikit uuden kaverin kanssa.

Kaikenkaikkiaan lapsi sopeutui maisemanvaihdoksiin todella hyvin. Uusia naamoja tuli jatkuvasti ja aluksi niitä oli turvallista tarkastella äidin sylistä, mutta pian hän oli kuin kotonaan. Mahdottoman hyväksi apuvälineeksi osoittautui jälleen kankainen matkasyöttötuoli, jota taidettiin käyttää lähes jokaisessa kyläpaikassa. Saimme jokaisessa yökyläpaikassa oman huoneen sekä kaksi vierekkäistä patjaa, joten oma rauha ja tilava nukkumapaikka olivat taatut. Yöt olivat katkonaiset sekä tytöllä että minulla. Hänen inahtaessa lykkäsin aina tissin suuhun, ettemme herättäisi talon muuta väkeä. Pari kertaa taisi silittely riittää.

 

Äitiyspakkauksen makuupussi toimi oivana reissupeittona/-pussina.



Majailimme myös Haukiputaalla. Kiiminkijoki näytti olevan kovassa käytössä.

 

Arkajalkana en uskaltautunut Kiiminkijoen jäälle, vaikka siinä näytti olevan melko tuoreita
moottorikelkankin jälkiä...

Suositut menopelit talvella: fillari ja moottorikelkka.

Ainolan puistossa.

 

Pitkän viikonlopun Oulun reissu meni kyllä todella jouhevasti ja mukavasti. Autolla matkustettiin silloin, kun löytyi turvakaukalo, mutta käytimme hyväksi myös julkista liikennettä. Paljon kuljimme myös jalan. Viimeisen päivän bonuksena pääsin käymään Metsolan liikkeessä, joka on ennen ollut Oulun keskustassa. Nykyisin Kempeleen Zeppelinissä sijaitsevasta Metsolasta löytyi kaksi kivaa kangasta, jotka odottavat (muiden projektien tapaan) pääsyä saksien ja saumurin väliin.



 

"Kato lapseni, toripolliisi!"

Minna huolehti musiikkikasvatuksesta.

 

 

Oulun ystäviä oli aivan ihana nähdä pitkästä aikaa. Toisaalta olisimme voineet olla reissussa pidempäänkin, mutta aloitellaan tätä kyläluutailua vain neljän yön reissulla... Juttua riittää aina ja tuntuu kuin jatkaisimme siitä mihin viimeksi on jääty, vaikka edellisestä tapaamisesta olisi jopa toista vuotta. Olette tärkeitä ja rakkaita!

 

Oulusta tulee aina mieleen Ultra Bran biisi Hei kuule Suomi. Otsikko viittaakin biisin sanoihin:

 

Hei, hei, hei vaan Suomi
Hei joku Joensuu
Hei Oulu oot
Iloinen paikka ja kaupunki

 

Kotimatkalla.

 

Verho vaunuihin

Tämä projekti on odottanut valmistumistaan noin seitsemän kuukautta! Äitiystaipaleen alkuaikoina olin miettinyt miksi kaikissa vaunuissa oli joku rätti, riepu tai peräti peitto kuomuaukon edessä, mutta elokuun aurinko ja viimeistään talven ensimmäiset lumipyryt vahvistivat ajatusta verhon virittämisestä. Tyttärellä on aikaisemmin ollut vaunuissa verhona itse värjätty harso. Valkoisesta harsosta piti tulla oliivinvihreä, mutta haalistunut harmaa se minun silmiini oli... Aluksi harso oli kiinni pyykkipojilla, mutta myöhemmin halusin vaunuilmeestä mahdollisimman pelkistetyn, joten viritin harsoverhon kuomun sisäpuolelle lelussa olleella klipsillä.

Ruma harso alkoi pikkuhiljaa ottaa päähän ja sain vihdoin hyvän syyn viritellä uuden. Olimme lähdössä tyttöjen kesken Ouluun ja päätin saada verhon aikaiseksi ennen reissua. Ja viimeisenä iltana se valmistui.

Kangas on tavallista trikoota, muistaakseni Metsolasta. Isäntä puristi jollain kummallisella vehkeellä metalliset (kullan väriset, yök) renkaat verhon reunoihin. Irrotin tavallisista verhonipsuista ne kiskoissakulkemisosat pois ja laitoin nipsuosan verhon renkaisiin. Hieman häiritsee kullan ja metallin sävyerot, mutta sikäli täytyy olla lopputulokseen tyytyväinen, että kaikki tarvikkeet löytyivät kotoa.

Kuomun sisäosassa on kätevä ja ohut uloke/sauma, johon nipsujen hampaat
 istuvat täydellisesti.

 

Pendolino Ouluun odottaa matkustajiaan.

 

Tosi hyvin!

Niin useimmiten vastaan, kun joku kysyy, että "Miten teillä menee?" Tosi hyvin, ihan hyvin. Niinhän sitä yleensä kuuluukin vastata. Kysymys on yleensä osoitettu minulle ja tyttärelle, koska enimmäkseen kahdestaan liikumme ja enimmäkseen minä häntä hoidan. Vastauksen sävy ja jatko riippuu paljon kysyjästä. Jos kysyjä on on harvakseltaan nähty naapuri tai vaikka (vanhempieni) perhetuttu, vastaus jää yleensä tuohon, ellei jatkokysymyksiä seuraa. Lähemmille ihmisille vastaus useimmiten jatkuu, tosin hieman tunnustellen ja tilannetta lukien.

 

Päätin jo ennen lapsen syntymää, että jos joku kysyy minun kuulumisiani, koitan olla selvittämättä lapsen arkirutiineja. Vaikka tytön elo on aika pitkälti myös minun eloani, haluaisin pitää yllä illuusiota, että olen muutakin kuin lapseni vanhempi. Haluaisin, että minulla on muitakin kuulumisia kuin lapsen yöunet, lapsen syöminen ja lapsen konttaamaan oppiminen.

 

Mutta nyt kun otettiin puheeksi ne lapsen yöunet... Toki kaikki tytön tekemiset ja tekemättäjättämiset liittyvät ja kuuluvat minulle. Toki ne vaikuttavat omaan jaksamiseeni ja niihin muihin kuulumisiin. Taisin kyllä paukutella henkseleitä turhankin innokkaasti tytön ensimmäiset kuukaudet. Hänhän siis nukkui 6-10 tunnin yöunia ensimmäiset neljä kuukautta ja itse voin paremmin kuin koskaan. Kolmivuorotyössä olin tottunut epämääräiseen ja epäterveelliseen unirytmiin, mutta nyt pienen vauvan kanssa sain säännöllisen ja terveellisen päivärytmin pitkine katkeamattomine yöunineen.

 

Olen vähän sitä sorttia, että jos menee hyvin, niin vastoinkäymisiä on varmasti odotettavissa. Ei aina vaan voi mennä hyvin. Mutta pessimistiksi en kuitenkaan tunnustaudu. Hyvin nukuttujen kuukausien jälkeen olin jo varma, että ei näitä ikuisuuksiin kestä. Ajattelin, että viimeistään siinä vaiheessa, kun tyttö oppii liikkumaan heikkenevät myös yöunemme. Ja niinhän siinä kävi. Yöheräilyjä on muutaman kuukauden aikana ollut yhdestä viiteen joka yö. Yöunien keskeytyminen tuntuu todella pahalta ja aamuisin sängystä ylös nouseminen on lähes helvetillistä.

 

Olisihan minulla mahdollisuus nukkua päiväunia kaksi kertaa päivässä. Olen kuitenkin valinnut omalla kohdallani päiväunettomuuden, koska yleensä toisten päiväunien aikaan olemme lenkillä ja toisten aikaan haluan tehdä niitä omia juttuja. Omia juttuja pystyn kyllä tekemään tytön ollessa hereilläkin, mutta silloin minun täytyy olla koko ajan tavoitettavissa ja valmiudessa.

 

Äitini jaksaa aina muistuttaa kuinka hyvin minulla on asiat. Tässä vaiheessa hän oli ollut töissä jo monta kuukautta ja minä olin ollut perhepäivähoidossa. Tuntuisi kyllä karmealta nukkua lyhyitä pätkiä koko yö, herätä kukonlaulun aikaan lähteäkseen töihin ja viedäkseen vauvan hoitoon.

 

En kerta kaikkiaan saisi valittaa! Tyttö viihtyy edelleen päivisin todella paljon lattialla omien lelujensa kanssa. Olen monesti potenut huonoa omaatuntoa siitä, että jätän hänet lattialle touhuamaan tyytyväisenä ja teen itse omia juttujani. Toki lapsi on aina samassa huoneessa kuin minä ja höpöttelen hänelle niitä näitä. Sain todellisen iskun vyön alle, kun luin parilta nettisivulta, että yksi syy vauvan unenlaadun heikkenemiseen saattaa olla se, ettei häntä pidetä tarpeeksi sylissä! Olin aivan murtunut, paska äiti, jättää nyt pienen lapsen lattialle! Vauvoilla on kuulemma joku sylittelykiintiö (vai mikä lie) ja jos se ei päivällä täyty, niiden on saatava kiintiö täyteen yöllä.

 

Toisaalta läheisyyskiintiössä on varmasti myös perää. Muutama kuukausi sitten, kun tyttö oppi kääntyilemään ja leikkimään vatsallaan, hän myös viihtyi lattialla enemmän. Samaan syssyyn tuli myös kiinteät ruoat ja niiden myötä imetyksen väheneminen. Sylissäoleminen siis väheni ikään kuin luonnostaan ja minähän otin kaiken irti siitä, että lapsi hengaili tyytyväisenä lattialla. Täytyy tässä vaiheessa sanoa, että tietenkin minä tytärtäni myös sylissäni pidän. Imetän häntä edelleen monesti päivässä, halimme, leikimme ja höpsöttelemme. Onhan hänellä myös isä, isovanhemmat, tädit, kummit ja ystävät, jotka tekevät näitä samoja juttuja. Paitsi imettävät, ehe-ehe.

 

Yön heräämiset olen hoitanut useimmiten imetyksellä. Joskus lapsi hiljenee omaan sänkyynsä silittämällä tai sylissä hyssyttämällä. Jos vuorotyötä tekevä isäntä menee aamuvuoroon, nostan hänet herkemmin rinnalle joka kerta kun hän inahtaa, ettei isännän(kin) yöunet häiriinny. Viime viikolla laitoimme ensimmäistä kertaa toiseen huoneeseen isännälle patjan lattialle.

 

Olen halunnut opettaa tytön nukahtamaan itsekseen omaan sänkyynsä. Ennen hän on aina nukahtanut rinnalle meidän sänkyymme, josta hänet on nostettu omaan sänkyynsä, kun me menemme nukkumaan. Huuto on kova, kun hänet laittaa hereillä omaan sänkyynsä. Hän saattaa hetken siellä höpsötellä itsekseen, kunnes tajuaa, että yksinkö pitää nukahtaa, ilman tissiä! Jonkinlaista unikoulua olisi varmasti tarpeen pitää jossain vaiheessa, mutta siihen pitäisi perehtyä vielä tarkemmin. Joitakin konsteja olen kokeillut ja välillä ne toimivat: käden pitäminen harteiden päällä ja selän silittäminen. Ainakin yhden yöimetyksen seitsenkuinen taitaa vielä tarvita.

 

Eilen illalla tyttö itki toista tuntia. Silittelin, paijailin, lauloin, imetin nojatuolissa, poistuin huoneesta, pidin kättä lapsen ulottuvilla/päällä, hyssyttelin ja sylittelin. Ainoa mikä sai huudon loppumaan ja neidin nukahtamaan oli imetys meidän sängyllä, josta nostin hänet omaan pinnasänkyynsä nukkumaan. Painelin nukkumaan varapatjalle toiseen huoneeseen. Tyttö heräsi ensimmäisen kerran vasta puoli kolmelta, jolloin isäntä toi hänet tissille ja minä vein imetyksen jälkeen omaan sänkyynsä. Toisen kerran tyttö heräsi joskus kuuden jälkeen, jolloin itse könysin omaan sänkyymme, jossa tyttö jo odottelikin... Vain kaksi herätystä!

 

Luulenpa, että tässä tarvitaan vaan niin järkähtämätöntä sinnikyyttä, päättäväisyyttä ja ennenkaikkea yhteistyötä että juuri nyt meillä ei ole siihen rahkeita. Tai edes vilpitöntä tahtoa? Jos jollain on antaa supervinkkejä tai taikatemppuja niin otamme mielellämme vastaan!

 

Mutta siis. Hyvin menee. Ei välttämättä tosi hyvin, mutta ei kai sitä tarvitsekaan. Välillä pitää saada rätkyttää. Tälle päivälle onnellisuutta tuovat isännän vapaapäivä, kotiovelle tuotu kylmälaukullinen viinimarjoja (superkiitos E, A ja J!) ja pilvetön taivas aurinkoineen. Ja tietenkin tuo maailman ihanin, hassuin, rakkain, söpöin ja höpsöin pikkutyttö.

 

 

Lohta kvinoalla

Muutama viikko sitten kirjoitin pihallamme käyneestä Kala-autosta ja siitä ostetun kalan kokkailusta. Toiseksi kalaksi valitsin kylmäsavustettua lohta, koska viimeiseksi jäävästä graavilohesta en vaan keksinyt mitään erikoista. Minun onnekseni kaikki kolme pakettia kalaa oli valmiiksi fileoituja (vai mikä se sana on?). Meiltä ei ensinnäkään löydy tarpeeksi terävää veistä kalan siivuttamiseen ja toisekseen se taitokin taitaa uupua. Kun kalan ottaa edellisenä iltana sulamaan niin siivut irtoavat täydellisesti toisistaan.

 

Vanhempani toivoivat saavansa kalaa myös sellaisenaan, lisukkeiden kera. Olen lukenut jokusia kertoja quinoasta/kvinoasta ja ajattelin kokeilla sitä. En ole varma olenko sitä joskus syönyt. Olen kyllä saattanut lapata suuhuni pieniä ja hauskannäköisiä pallerokiekuroita jonkun ruoan seassa, mutta en ole tiennyt mitä syön. Ostin kaupasta GoGreenin kvinoaa kokeilumielessä ja tutustuin sen valmistamiseen. Paketin kyljessä lukee, että kvinoaa käytetään yleensä kuskusin, riisin tai pastan sijaan, mutta sitä kannattaa kokeilla myös salaatteihin ja keittoihin. Kvinoan kerrotaan sisältävän paljon kuitua ja rautaa sekä proteiinia.

 

Etsin netistä kvinoaohjeita ja päädyin ottamaan mallia Kauhaa ja rakkautta -blogin ohjeesta. Kuten on todettu, olen malttamaton ohjeiden noudattaja, joten tästäkin reseptistä poimin minua miellyttävät kohdat. Lisukkeeksi kylmäsavustetun lohen kanssa siis valikoitui uunissa paahdetut kasvikset kvinoan kanssa ja kermaviilikastike. Lisähöysteeksi suola-addiktille oli vielä oliiveja ja fetaa. Kasviksiksi laitoin porkkanaa, parsakaalia, kirsikkatomaatteja, sipulia ja kesäkurpitsaa. Porkkana osoittautui sikäli heikoimmaksi lenkiksi, koska sen kypsyminen kesti muita kauemmin ja sitä kypsytellessä parsakaali otti nokkiinsa ja vähän kärvähti. (Jostain syystä alkuperäisessä ohjeessa porkkanaa ei ollutkaan...) Kasvisten päälle lorautin oliiviöljyä, hunajaa, suolaa, mustapippuria, paprikamaustetta ja rosmariinia. Uuniin kahteensataan asteeseen, paistoaika riippuu rehuista...

 

Kylmään kastikkeeseen laitoin kermaviilin kaveriksi sinappia, sitruunamehua, suolaa, sokeria, kuivattua tilliä sekä musta- ja sitruunapippuria. Keitin kvinoan paketin ohjeen mukaan ja heitin hieman pestoa mukaan. Sekoitin lämpimät uunikasvikset ja kvinoan keskenään. Lohen tarjoilin ihan sellaisenaan. Toisaalta en tiedä mikä oli minkäkin lisuke, lohi kasvisten vai kasvikset lohen. Entä se kvinoa? Hyvää oli, vaikka kärähtänyt parsakaali vähän latisti makuelämystä.

 

 

 

 

 

Tämä ateria tarjoiltiin siis viikko sitten lauantaina. Kutsuin vanhempani eilen syömään viimeisen lohen. Vähän myös sillä varjolla, että hyppäisin ompelukoneen ääreen... Kala-auton viimeisestä kalasta tulikin kesäateria: graavilohta tuoreen tillin kanssa, keitettyjä perunoita, raikasta salaattia fetoineen ja tuoretta leipää. Aurinko paistoi ulkona. Kuvittelimme olevamme mökillä ulkoilmassa, nuotiopaikan viereisen pöydän ääressä, aurinkovarjon alla ja linnun laulua kuuntelemassa. Sitä odotellessa!

Vauvan bolognese

Joskus ala-asteikäisenä kirjoiteltiin ystäväkirjoihin. Kun kysyttiin lempiruokaa, taisin joka kerta kirjoittaa spaketti ja jauhelihakastike. Lempiruoka on tainnut pysyä samana näihin päiviin asti, mutta nyt ystäväkirjan lempiruokariville kirjoittaisin pasta bolognese tai yleensä ottaen pastaruoat. Ah, niin parhaita! Ajattelin tartuttaa lempiruoan myös tyttäreeni. Eilen ruokalistalla oli yllätys-yllätys spagetti bolognesea. Kokkasin samalla vaivalla tytölle oman version bolognesea sekä muita soseita pakastimeen.

Tyttäremme on pääsääntöisesti syönyt itsetehtyä ruokaa. Poikkeuksena ovat hedelmäsoseet, joita olemme antaneet purkista. Nykyään kaapista löytyy myös muutamia valmiita ruokaruokia hätävaraksi tai reissuruoaksi. Jos lapsi on jo pakattuna turvakaukaloon, itsellä on kengät jalassa ja pää on lyönyt tyhjää, on kätevämpi napata mukaan ruokapurkki kuin etsiä ensin rasia ja sitten noukkia pakastimesta eri pakasterasioista erilaisia ruokanappeja. Vaikka jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu vaivalloisemmalta, teen sen silti mielelläni. Jos olemme lähdössä tytön kanssa kyläilemään, otan kyllä rasiaan pakasteesta ruokaa. Jos olemme lähdössä jonnekin, enkä ole varma päivän kulusta otan mieluummin "kuivan" purkkiruoan mukaan, koska sen voi tuoda kaappiin takaisin.

Mutta siihen vauvan bologneeseen. Silmäilin joitakin ohjeita, mutta lopulta tein ruoan ihan oman pääni mukaan. Keitin pienessä kattilassa vettä ja laitoin kiehuvaan veteen pari ruokalusikallista jauhelihaa kypsymään. Sekaan heitin pätkittyä spagettia, sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa, tomaattimurskaa ja tuoretta tomaattia. Mausteeksi ripsautin mustapippuria sekä lopuksi tuoretta persiljaa. Soseutin lopputuloksen sauvasekoittimella. En soseuttanut mössöä ihan sileäksi vaan jätin tarkoituksella pientä suutuntumaa ja karheutta. Spagetti bolognese maistui tytölle loistavasti ja äiti oli iloinen!

Kaikkien ruoka samalla liedellä. Kannen alla kypsymässä vauvan porkkanat.

Kokkauksen vaikein ja sotkuisin osuus.

Samalla vaivalla kun tein aikuis- ja vauvabolognesea keitin myös muita juureksia. Porkkanaa keitin soseeksi sellaisenaan. Toiseen satsiin keitin bataattia ja kesäkurpitsaa. Kun ne olivat kypsiä, soseutin osan bataatista ja kesäkurpitsoista sellaisenaan. Lopusta keitinvedestä otin osan talteen ja heitin mukaan kuskusia. Kansi kiinni ja hetken muhiminen. En osannut arvioida kuskusin turpoamista, siksi keitinvettä oli tallessa. Soseutusvaiheessa tallessa ollut vesi olikin tarpeen, koska mössöstä meinasi tulla jankkia. Liemellä oli hyvä hieman notkeuttaa sosetta. Kuskusmössö pääsi tänään lounaslautaselle avokadon kanssa ja hyvin maistui sekin.

Soseet jäähtymässä ja pakastusta odottamassa.

Seuraavaksi keittelyä odottaa parsakaali, lohi ja kvinoa. Pakastimesta löytyy valmiiksi soseutettuina muun muassa kanaa ja poroa, joita on kätevä laittaa kasvisnappien kaveriksi. Minusta tuntuu hyvältä tarjota lapselle kotiruokaa, koska sitähän hän tulee syömään myöhemminkin. Tyttö tottuu ruoan rakenteeseen ja oikeisiin makuihin. En ole suurempia laskeskelmia tehnyt, mutta voisin kuvitella, että itsekeitetyt kasvikset ja aikuisten ruokaan päätyvistä lihoista talteenotetut palat tulevat myös halvemmiksi kuin pelkkien valmisruokien ostaminen. Pidän muutenkin kokkailusta ja perustyytyväinen lapsemme antaa ruoan (myös omansa) valmistamiseen hyvän mahdollisuuden. Kahdessa viikossa tytön ruokien tekoon menee tunti-pari, kun kerralla tekee isomman satsin. Täytyy kyllä myöntää, että tarjoamme tyttärellemme huomattavasti parempaa ja ravitsevampaa ruokaa kuin mitä itse syömme... Täytynee siis pian alkaa syödä samaa ruokaa kuin mitä tyttäremme syö, kuin että antaisi samaa ruokaa tyttärelle mitä me syömme.

Keltainen pääsiäinen

Minulle kaikenlaiset juhlapyhät ovat yleensä olleet aika yhdentekeviä. Parasta niissä kuitenkin on, että niihin kuuluvat yleensä perheenjäsenten tapaaminen. Miettiessäni mistä juhlapyhistä edes puhun mieleeni tulivat vain joulu ja pääsiäinen. Lapsuudessa perheen kesken on toki vietetty vaput, juhannukset ja uudet vuodet, mutta nyt puhun ajasta kotoamuuttamisen jälkeen. Muutin 19-vuotiaana Helsingistä Ouluun opiskelemaan ja tulin sieltä aina pidemmiksi pyhiksi kotikotiin. Joskus myös venytin viikonloppua päästäkseni kotiin äidin lihapatojen ääreen. Harvemmin halusin istua junassa seitsemää tuntia parin päivän vuoksi.

 

Teini-iän jälkeen perhepyhiksi ovat tosiaan jääneet vain joulu ja pääsiäinen. Toki pitkät pyhät ovat myös olleet otollisia aikoja bilettämiseen, mutta ne ajat ovat (toistaiseksi?) mennyttä elämää. Viime joulu oli sikäli erilainen, että se oli tyttäreni ensimmäinen joulu. En ole koskaan ollut erityisesti jouluihminen enkä todellakaan fiilistele joulua viikko- saatika kuukausitolkulla. Nyt olen huomannut olevani aika fiiliksissä pääsiäisestä! Tämä on lähes hämmentävää. Perjantaina kaupasta oli saatava rairuohon ja ohran siemeniä sekä ihania keltaisia pikkutipuja! Siemeniä sitten kylvettiin "yhdessä" tytön kanssa. Vanhemmat toivat lauantaina ihanan keltaisen pegonian, joka pääsi kaapista sattumalta löytyneeseen keltaiseen ruukkuun. Tumma keittiönpöytä sai pari keltaista tablettia kaverikseen.

 

Perjantain kauppareissulla muistin (huhh!) ostaa myös mahdollisille virpojille suklaamunia. Ostin myös pari pussia pääsiäiskarkkeja (onneksi). Ensimmäinen pussi meni kyllä parempiin suihin heti samana päivänä, kun isäntä maistoi pari ja antoi minullekin muutaman. Tänään odottelin jännityksellä, tuleeko noitia soittamaan ovikelloa vai joudunko syömään kaikki Kinderit ihan itsekseni. Olin kuin pikkutyttö jouluaattona -tai oikeastaan aikuinen nainen Palmusunnuntaina, kun kurkistelin ikkunoista hiekkatielle. No tulihan niitä noitia! Ensimmäisessä satsissa oli viisi noitaa, josta pienin oli taapertamassa sisälle asti ennen kuin isoveli veti hupusta takaisin terassille. Hetken päästä tuli vielä kaksi ja myöhemmin kolme virpojaa. Kinderit loppuivat kesken ja jouduin avaamaan hätävarakarkkiraepussin. Ihania ja kohteliaita lapsia löytyy meidän lähitaloista!

 

Virvon varvon -veisua en olekaan kuullut vuosikausiin. Oulun aikoina taisin olla pääsiäiset Helsingissä ja lapsuudenkodin kerrostalo-taloyhtiöstä ovat lapset hävinneet! Lapsuudessani piha oli täynnä leikkiviä ja virpovia lapsia, itseni mukaan lukien. Oulun ajan jälkeen muutin Helsingin Lauttasaareen. Kerrostalossa ei tainnut paljoa lapsia olla, koska sielläkään ei ovikello soinut. Tai sitten ne eivät vain soittaneet minun ovikelloani... En kyllä muista olisiko ensimmäisessä yhteisessä kodissamme Oulunkylässäkään käynyt virpojia. Voi myös hyvin olla, että olemme olleet Palmusunnuntaina töissä tai matkalla ja virpojat ovat turhaan soitelleet ovikelloa. Tiedä häntä. Mutta tänään virpojia kävi ja onneksi olin aikuisena ja mukavana naapurin tätinä varautunut! Vitsat ovat kauniita ja tuovat mieleen lapsuuden vitsatalkoot.

 

Luulen, että tähän pääsiäisintoon osansa tuo myös valo. Kevätauringolla on kyllä uskomaton voima. Vielä voin tovin ihastella ihanassa valossa näkymää, joka aukeaa keittiön ikkunoista. Lehti tulee puuhun yllättävän nopeasti ja maisema jää lyhyeksi. Jospa tuo lumikin pian sulaisi! Jännityksellä jäämme odottamaan kasvavatko ruohot ja ohrat.

 

Täytyy vielä tunnustaa, että lunttasin kalenterista tuon Palmusunnuntai-termin. Äidiltäkin piti kysyä, että onko se tänä viikonloppuna se virpomissunnuntai... Että näin hyvin on hallussa nämä pyhät. Ensi viikonloppuna on tiedossa pääsiäispäivälliset sekä mummolassa että mummilassa!

 

 

 

 

 

 

 

Villaa Viljalle

Uudelle vauvalle on kiva tehdä jotain uutta. Tiedustelin ystävältäni Marilta löytyykö heidän suvuistaan tai ystäväpiiristään himoneulojia eli tuleeko sukkia ja lapasia ovista ja ikkunoista. Ei kuulemma tule, ja Marinkin käteen sopii paremmin kauha kuin sukkapuikot. Pieniä neulomistöitä on kiva tehdä, kun ne valmistuvat niin nopeasti. (Kunhan niitä vain tekisi!)

 

Ajattelin neuloa samanlaisen setin kuin äitini neuloi meidän tytölle. Siis ilman housuja ja takkia!! Kaverini päivitteli blogissaan, että häntä riepoo, kun jotkut eivät laita ohjeita töihinsä. Täällä on siis bloggaaja, joka yleensä vain esittelee eikä kerro miten ne tehdään... Yksi syy on se, etten itsekään juuri lue ohjeita. Nämä villasukat ja tumput on tehty äidin malleilla, silmukkamäärää vähän tuunattu lankaan sopivaksi. Lanka on (ehkä) Seitsemää Veljestä, puikot kokoa 2,5. Puikot olivat ehkä turhan pienet, joten neuloksesta tuli melko tiivistä ja tiheää.

 

 

 

 

Vauvan tumput:

• aloitettu 44 silmukalla
• parin sentin resori tyylillä 1 oikein, 1 nurin
• viitisen senttiä sileää neuletta
• toisen resorin alussa kavennettu joka puikolta 2 yhteen
• kolmisen senttiä resoria 40 silmukalla
• viitisen senttiä sileää neuletta
• kavennus: joka toinen kierros puikon alusta kaksi oikein yhteen ja joka toinen puikon lopusta
• kun jokaisella puikolla kaksi silmukkaa, katkaise lanka ja pujota silmukoiden läpi
• päättele

 

 

Vauvan villasukat:

• aloitettu 48 silmukalla
• parin sentin resori tyylillä 1 oikein, 1 nurin
• seitsemisen senttiä sileää neuletta
• toisen resorin alussa kavennettu joka puikolta 2 yhteen
• kolmisen senttiä resoria 44 silmukalla
• kantapää (heh, älä edes odota ohjetta tähän...)
• kahdeksisen senttiä jalkapohjaa kantapää mukaan luettuna
• kavennus sama kuin tumpuissa

 

 

Vauvan myssy on tehty Novitan ohjeella

 

 

Myssyn muoto ennen kokoonompelua.

 

Neulomukset ihanan Viljan yllä.