Sydämen asialla

Eilen oli tyttäremme terveyden kannalta merkittävä päivä. Kolme kuukautta sitten hänellä kuultiin synnytyssairaalassa lääkärin tekemässä kotiinlähtötarkastuksessa sydemessä sivuääni, joka todennettiin ultraäänitutkimuksella kammioväliseinän aukoksi (VSD). Juuri synnyttäneenä ja hormoonimyrskyissä uutinen oli kammottava, vaikka lääkärit totesivat sen olevan melko yleinen "vaiva" ja reiän sulkeutuvan todennäköisesti itsestään. Leppoisa vanhempi mieslääkäri totesi, että "Eiväthän nämä vauvat vielä valmiita ihmisiä ole. Eihän ne edes kävele vielä!". Itkun keskeltä yritin hymyillä, mutta ei paljon naurattanut. Ajatus pikkuruisen ihmisen joutumisesta leikkauspöydälle oli sydäntäsärkevä. Vaikka lähipiirissä on ollut muitakin saman diagnoosin saaneita, terveitä ja hyvin kehittyviä lapsia, joilla reikä on mennyt itsestään kiinni, tuntui löydös pahalta.

Tyttö on kehittynyt ja kasvanut normaalisti eikä reiän olemassaolosta ole ollut tietoakaan tässä kolmen kuukauden aikana. Välillä koko asia on jäänyt täysin taka-alalle, koska mitään huolestuttavia oireita ei ole ollut. Sellaisia olisi voinut olla esimerkiksi vauvan hikoilu syödessä, nopeutunut hengittäminen tai nukahtelu kesken syönnin. Monet vauvat varmasti nukahtavat syötyään, mutta tässä olisi kyse ollut voimien loppumisesta.

Muutama viikko sitten saimme postitse (odottamamme) kutsun Kätilöopistolle kontrolliin ja aika oli tosiaan eilen. Lääkäri kyseli tytön voinnista, tutki hänet ja kuunteli sydämen. Lääkäri sanoi: "En edes hyvällä mielikuvituksella kuule minkäänlaista sivuääntä." Reikä oli siis mennyt itsestään umpeen eikä jatkokontrolleja tarvita. Meillä on terve tyttö!

Psst. Se tv-ohjelma nimeltään Sydämen asialla ei kuulu lempiohjelmiini. Isi tosin tykkää.