torstai 12. kesäkuuta 2014

Kesämekko ja kumilankarypytys

Ystävälläni on ollut luottokesämekko, jonka malli ja materiaali olivat hyväksi havaitut. Vanha mekko alkoi olla jo aikansa elänyt ja uusi oli saatava. Ystäväni pyysi minua hurauttamaan uuden vanhan tilalle: "Malli on tosi helppo ja yksinkertainen!" Kuvan nähtyäni olin ihan samaa mieltä, mutta valitettavasti mikään supernopea valmistaa se ei ollut. Ystävien kesken rahanvaihto on kurjaa, joten vastapalvelukseksi sovimme käyttävämme hyväksi hänen erikoistaitojaan. Mekkoprojektiin kuului olennaisesti yhteinen kangaskauppareissu sekä ravintolassasyöminen!

Kankaaksi päätyi kirjava ja hieman psykedeelinen viskoosi (en muista oliko kankaassa jotain muutakin). Yläosaan ompelin rypytyksen kumilangalla. Kumilanka siis kieputetaan puolan ympärille ja ylälangaksi valitaan kankaan väriin sopiva lanka. Ompelin mekon yläosan etu- ja takakappaleen ensin yhteen pitkäksi kaistaleeksi (en renkaaksi). Huolittelin yläreunan saumurilla ja ompelin ensimmäisen kumilankarypytysompeleen taittaessani yläreunan. Ompelin kumilankaompeleita noin puolentoista sentin välein. Ja tämä ryppyvaihe oli se aikaavievin vaihe.

Rypytyskaistaleen valmistuttua saumuroin sen renkaaksi ja saumuroin sen kiinni sivusaumoistaan yhteenommeltuihin helmakappaleisiin. A-linjainen helmakappale alkaa siis rintojen alta ja olkaimettomassa mekossa etu- ja takakappaleet ovat samanlaisia. Huoletonta pukeutumista siis!

Mekon tilaaja oli kovin tyytyväinen uuteen asuunsa. Itsekin sitä kokeilin ja kovin mukavalta viskoosimekko tuntui!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti