Sydämen asialla

Eilen oli tyttäremme terveyden kannalta merkittävä päivä. Kolme kuukautta sitten hänellä kuultiin synnytyssairaalassa lääkärin tekemässä kotiinlähtötarkastuksessa sydemessä sivuääni, joka todennettiin ultraäänitutkimuksella kammioväliseinän aukoksi (VSD). Juuri synnyttäneenä ja hormoonimyrskyissä uutinen oli kammottava, vaikka lääkärit totesivat sen olevan melko yleinen "vaiva" ja reiän sulkeutuvan todennäköisesti itsestään. Leppoisa vanhempi mieslääkäri totesi, että "Eiväthän nämä vauvat vielä valmiita ihmisiä ole. Eihän ne edes kävele vielä!". Itkun keskeltä yritin hymyillä, mutta ei paljon naurattanut. Ajatus pikkuruisen ihmisen joutumisesta leikkauspöydälle oli sydäntäsärkevä. Vaikka lähipiirissä on ollut muitakin saman diagnoosin saaneita, terveitä ja hyvin kehittyviä lapsia, joilla reikä on mennyt itsestään kiinni, tuntui löydös pahalta.

Tyttö on kehittynyt ja kasvanut normaalisti eikä reiän olemassaolosta ole ollut tietoakaan tässä kolmen kuukauden aikana. Välillä koko asia on jäänyt täysin taka-alalle, koska mitään huolestuttavia oireita ei ole ollut. Sellaisia olisi voinut olla esimerkiksi vauvan hikoilu syödessä, nopeutunut hengittäminen tai nukahtelu kesken syönnin. Monet vauvat varmasti nukahtavat syötyään, mutta tässä olisi kyse ollut voimien loppumisesta.

Muutama viikko sitten saimme postitse (odottamamme) kutsun Kätilöopistolle kontrolliin ja aika oli tosiaan eilen. Lääkäri kyseli tytön voinnista, tutki hänet ja kuunteli sydämen. Lääkäri sanoi: "En edes hyvällä mielikuvituksella kuule minkäänlaista sivuääntä." Reikä oli siis mennyt itsestään umpeen eikä jatkokontrolleja tarvita. Meillä on terve tyttö!

Psst. Se tv-ohjelma nimeltään Sydämen asialla ei kuulu lempiohjelmiini. Isi tosin tykkää.

Apinat potkupuvussa

Yllätyksekseni olen kovin mieltynyt potkupukuihin. Vaikka voisi kuvitella, että ne eivät ole kovin käytännöllisiä vaipanvaihtotilanteessa niin loput hyvät puolet voittavat. Ei tarvitse metsästää putoilevia sukkia, kun lahkeissa on kiinteät tossuosat. Vaate pysyy hyvin päällä eikä purista vatsan kohdalta. Potkupuku myös lämmittää ylävartaloa. Ennen kaikkea vauva näyttää niin söpöltä potkupuvussaan! Tämänkertaisen potkupuvun väritys on ehkä hieman yllättävä. Isäntä on antanut hienovaraista palautetta, että tyttäremme näyttää ihan pojalta vihreissä, ruskeissa, keltaisissa ja kirjavissa vaatteissaan. No nyt on pinkkiä! En silti hempeilemään ryhtynyt, vaan pitihän tässäkin kankaassa jotain särmää ja kuosia olla. Kankaassa seikkailee apinaperhe. Trikookangas on tilattu Royal-tuotteen nettikaupasta, vuoritrikoo on Eurokankaasta.

Palapeli odottaa kokoamista.

Abba-haalarit

Vanhempani ovat säästäneet melko paljon minun ja isosiskoni vanhoja vauvanvaatteita. Itse arvostan aitoja retrovaatteita suuresti. Materiaalit ovat kestäviä, värit ovat säilyneet ja mallit mitä ihanimpia! Säilytettyjä vaatteita tulee käytettyä melko valikoivasti. Aluksi ajattelin pukevani niitä tyttärelle enemmänkin, mutta jostain syystä suurin osa on jäänyt käyttämättä. Useimmilla vaatteilla on nukenvaatteen status ja nyt aikuisena olen vasta tajunnut pitäneeni niitä itse. Kaksi kolmisenkymmentä vuotta vanhaa vetoketjullista yöpukua on ollut todella ahkerassa käytössä, mutta nyt ne ovat jäämässä pieniksi. Myös pari tyttären isän vanhaa vaatetta on ollut käytössä.

Kuvissa oleva Tutan keltainen haalari on 70-luvun lopulta. Lapussa lukee Made in Finland, mutta tämän päivän Tutan vaatteissa lukeekin jo Designed in Finland, Made in China. Surullista. Liila haalari on tehty keltaisen haalarin kaavoilla. Yläosassa on keltaista tähtitrikoota vuorina. Ompelemalla vuorin vältin hankalan reunusongelman... Liila kangas on froteeta -retrohenkeen!

 

 

Pari bodya

Miten oma rakas ompeluharrastus voi olla sekä ihanan palkitsevaa että ärsyttävän raivostuttavaa? Palkitsevalta harrastus tuntuu, kun saa jotain valmiiksi ja käyttöön. Raivostuttavaa on, kun en osaa jotain kohtaa, tulee rumaa jälkeä tai koneet ryppyilevät. Viimeisimmässä projektissa yritin tehdä vauvan bodyyn resorilla reunukset, mutta tuli niin kiemuraa ja rumaa reunaa, että lähes itketti! Varmasti jostain keskustelupalstalta löytyisi paljon hyviä vinkkejä sen ompeluun... Leikkasin resorista pitkän kapean kaitaleen, josta saumuroin toisen reunan. Ompelin kaitaleen trikooseen ompelukoneella kaksoisneulalla. Malttamattomana lähdin taas soitellen sotaan enkä kokeillut resorikaitaleen ompelua jämätilkkuun vaan suoraan leikattuun trikookappaleeseen. Ensinnäkin resori meinasi rynttääntyä jatkuvasti paininjalan alle eli ompelin liian reunalla. Toiseksi kaitale oli liian kapea. Kokeilin venyttää resoria äärimmilleen, mutta sittenhän se ei enää joustanut.

En siis ole yhtään tyytyväinen resorireunuksiin, mutta kehtaan silti laittaa kuvia. Täytyy ilmeisesti ensi kerralla tehdä reunusresorista leveämpi. Kapean reunuksen kanssa tuli nimittäin eteen toinenkin ongelma: jouduin kiinnittämään haaruksien nepparit osittain ohueeseen trikooseen eli on taattua, että kangas vielä repeää neppareita aukoessa... Olisiko viisaimmilla jotain hyviä neuvoja?

Toinen kangas on Metsolasta, nimeltään Nalle kävelyllä. Tähtikangas on Eurokankaasta. Mustan resorin alkuperästä ei ole muistikuvaa. Palaan asiaan paremmalla taidolla, erilaisilla kaavoilla, leveimmillä reunuksilla ja aurinkoisemmalla säällä.

Tiskirätti langasta

Sain pari vuotta sitten lahjaksi virkatun tiskirätin. Ilahduin ymmärtäessäni, että sen voi pestä ja käyttää lukemattomia kertoja uudelleen. Olin silti epäileväinen, että toimiiko se. No toimiihan se! Olen saanut rättejä lahjaksi lisää ja neulonut niitä myös itse. Olen todennut, että paremmin pyyhkii suht ohuesta langasta ja melko tiiviisti neulottu/virkattu rätti. Isoreikäisellä ja paksulankaisella rätillä tiskipöytään jää helpommin rantuja. Vai onko vika pyyhkijässä..?

Saamani ja tekemäni rätit ovat joko kokonaan bambua tai bambun ja puuvillan sekoitetta. Olen kuullut, että pienikin määrä villaa langassa saa rätin helposti haisemaan. Tiskirätin haisemista voi välttää huuhtelemalla se käytön jälkeen kylmällä vedellä, ripustamalla se ilmavasti kuivumaan sekä pesemällä säännöllisin väliajoin pesukoneessa (olen kuullut myös tiskirätin pesemisestä tiskikoneessa!). Liian tiiviisti neulottu rätti toki haisee helpommin, koska ei pääse kuivumaan yhtä nopeasti kuin ilmavampi versio.

Malleja rätin neulomiseen tai virkkaamiseen on varmasti yhtä monta kuin tekijöitä. Itse olen neulonut kaksi nallekuvioista tiskirättiä. Reunat ovat helmineuletta ja keskellä netistä löytyneen ohjeen mukaan tehty nallekuvio (en enää löydä sivua..). Turkoosissa rätissä on kikkailtu oikealla ja nurjalla. Virkkaustermejä en sen kummemmin tunne, mutta erotan sentään virkatun ja neulotun...

Alimpana on itselle uusin tuttavuus, neulottu kuurausmylpyrä, pesin, patapata, karhunkieli, joka on neulottu 100%:sta akryylilangasta. Ohje siihen löytyy muun muassa Piialta. Pesin on ollut vasta kerran käytössä, mutta hienosti näyttää toimivan. Mitä mainioin joululahjaidea!

Nallerätin kuvio ja lanka on sama kuin vauvalle neulomassani nallepeitossa.

Lohenpunaisen rätin sai ystävä. Toinen puoli on siis samannäköinen kuin
ruskeassa rätissä.

Turkoosin tiskirätin sain vastikään lapsuudenkodin naapurilta, entiseltä hoitotädiltä.

Siskon virkkaama rätti. Muodosta päätellen ollut useasti käytössä!

Ystävältä saatu, virkattu tiskirätti.

Entiseltä hoitotädiltä saatu kuurausmylpyrä.
Toimi hyvin mm. lasagnevuoan kuurauksessa!

Miinus bongattu

Nyt se on nähty. Nämän syksyn ensimmäinen pakkaslukema lämpömittarissa! Kyseinen kyttäämisleikki kuuluu jokaiseen syksyyni. Odotan innolla viileitä ilmoja ja talven tuloa. Ensimmäiset pakkaset saavat minut kummallisesti ja lapsenomaisesti innnostumaan. Syksyn ensimmäinen miinus-lukema tuli kuitenkin aika yllättäen. Yleensä kyttään muutamassa asteessa keikkuvaa digitaalista lämpömittaria monena iltana peräkkäin, mutta nyt miinus pääsi yllättämään. Bongasin miinuksen tänä aamuna puoli seitsemän maissa, kun tytär ilmoitti sievästi haluavansa aamupalaa (noin seitsemän tunnin katkeamattomien yöuniensa jälkeen). Lukema makuuhuoneessa sijaitsevassa ulkomittarissa oli -0,7 astetta. Taisi isäntäkin herätä, kun hihkuin vauvalle syksyn ensimmäistä pakkaslukemaa. Tällä hetkellä (torstai-iltana klo 23:03) mittari näyttää -2,9 astetta ja olen aivan fiiliksissä! Kävimme tänään koko perheen voimin iltalenkillä, mutta silloin lämpötila taisi olla nollan tietämillä.

Seuraava odotus koskee ensilunta. Se tuntuu aina jotenkin niin puhtaalta ja uudelta. Tekee mieli varmistaa, että näkeehän kaikki ensimmäisen lumisateen! Tulevaan talveen liittyy paljon myös jännittäviä käytännön asioita. Miten pärjäämme omakotitalon lumenluonnin kanssa, pääsenkö vaunuillani verantaa pidemmälle, lämpeneekö talo varmasti, juuttuuko auto lähimpään mäkeen... Nämä ajatukset liittyvät toki kylmään ja runsaslumiseen talveen, jota odotan mahdollisista haasteista huolimatta. Talvi on ihana vuodenaika ja syksy on siihen miellyttävä siirtymävaihe. Syyspäivien iloksi talvikuva parin vuoden takaa.

Talvimaisema parvekkeeltamme 7.12.2010.

Pehmeät potkupuvut

Lauantaina puraisi ihana ompelukärpänen. Isi oli iltavuorossa, joten pienen jahkailun jälkeen päätin kysäistä mummolta olisiko hänellä joutoaikaa tulla viihdyttämään tytärtä. Onneksi oli! Jahkailin siksi, koska mietin onko kovin korrektia soittaa ja hälyyttää tulemaan paikalle nyt. Ei kyllä ollut ensimmäinen eikä taatusti viimeinenkään kerta... Mikä onni on asua samassa kaupungissa molempien isovanhempien kanssa!

Ompelukärpäsen puremana ajattelin ommella kaksi potkupukua. Hipelöin kangasvarastoani ja käsiini osui ihana vihreä metsäkangas, jota olen vaalinut pitkään. En jostain syystä ole uskaltanut kajota siihen, mutta nyt sen aika oli koittanut! Toiseksi kankaaksi valitsin tummanpuhuvan leijonakankaan, jossa on vekkuli yksityiskohta. Molemmat kankaat ovat ihanan pehmeää velouria. Edellisistä potkupuvuista viisastuneena osasin tehdä olkaimet siisteimmiksi. Käytin trikoovarastosta löytynyttä keltaista tähtitrikoota molempien potkupukujen vuorissa. Tarkemmin ottaen ompelin sitä vain puvun kaula-aukkoon ja henkseleihin. Metsäpotkupukuun ompelin tohveliosuudet sekä nilkkoihin kiristysrypytykset ja leijonapuvun lahkeisiin resorit.

Viheliäin vaihe potkupukujen viimeistelyssä oli neppareiden kiinnitys. Neppareissa on etu- ja takakappale ja ne hakataan vasaralla ja pienen välikappaleen avulla kiinni kankaaseen. Jostain syystä en saa joka kerta neppareiden etu- ja takakappaletta kohdakkain, joten joudun nyrhimään ne irti toisistaan ja siinä samassa saan kankaankin rikki. Neppareiden loputtua kesken vain toinen potkupuku sai kasvunvaraa henkseleihin.

En malttanut odottaa huomista päivänvaloa, jotta valokuvista olisi tullut edes hippusen kivempia. Lapsi siis ruokapöydälle, jonka päältä löytyy hämärän kodin valaisevin lamppu...

Ps. Potkupuvun alta löytyy Pingalen ompelemat kestovaipat!

Leijonapotkupuvun takapuolella on leijonan takapuoli!