Pitkästä aikaa Linnanmäellä

On ehtinyt vierähtää todella monta vuotta siitä, kun olen viimeksi käynyt Lintsillä. Kesällä kävi monesti mielessä mennä sinne, mutta mielen tasolle se jäi. Ilahduttavinta olisi ollut se, että Lintsille olisi päässyt sisään ilmaiseksi ja jokuset taaperoille suotuisat laitteet olisivat olleet maksuttomia. Päiväsaikaan olisi saattanut olla mukavan väljää ja kesäpäivää olisi vietetty tietenkin kauniissa säässä.

 

Olen vanhetessa tullut huomattavasti järkevämmäksi (lue pelokkaammaksi) huvipuistojen laitteissa käynnin suhteen. Ajatuskin jossain hullussa kiepsuttimessa käymisestä saa vatsani muljahtamaan. Linnanmäen uudet laitteet näyttävät ja kuulostavat aivan järkyttävän kammottavalta. Uusilla tarkoitan lähimmän kymmenen vuoden aikana ilmestyneitä... Niin korkeitakin ne vehkeet ovat! Korkeissa paikoissa tulee tarve päästä tukevasti maankamaralle, koska lattia varmasti pettää alta tai kaide katkeaa tai koko vehje kaatuu. Luultavasti näistä syistä olen vältellyt Linnanmäelle menemistä vuosikaudet. Kyllähän sitä teininä tuli pyörittyä joka laitteessa useampaan kertaan eikä tuntunut missään! Muuten kuin hyvällä tavalla.

 

Olin viime viikolla muutaman päivän keikkatöissä ja sain sitä kautta kolme lippua Linnanmäellä järjestettyyn yksityistilaisuuteen. Kaikki laitteet olivat vapaassa käytössä, joten rannekkeita tai lippuja ei tarvinnut ostaa. Porukkaa oli aivan sikana! Tosin vertailukohtaa minulla ei ole. Minulla ei ole mitään hajua kuinka paljon porukkaa Lintsillä olisi hienona kesälauantaina...

 

Seuranani minulla oli viidesluokkalainen siskonpoika ja hänen kaverinsa sekä Inka. Pojat juoksivat ensimmäisenä Kirnuun ja heidän jonottaessaan ehdimme Inkan kanssa katsella laitteen hytkymistä ja kummallisia ääniä tovin. En ikinä menisi siihen! Ympärilleni katsellessa bongasin vanhan tutun Enterprisen! Käsittääkseni laite on ollut vuosia poissa, mutta taas ilmestynyt ihmisten iloksi Linnanmäelle. Pienen googlailun jälkeen paljastui, että Linnanmäen vanha Enterprise on nykyään Tykkimäellä ja yleisön toiveesta Linnanmäki hankki uuden tilalle. Linnanmäen kaikkien laitteiden nimet näyttävät olevan nykyään suomenkielisiä ja uusi Enterprise on nimeltään Kehrä.

 

 

 

Enterprisen bongaamisen jälkeen tapahtui jotain kummallista. Jäin itselleni kiinni ajatuksesta Mä haluun tohon.. Mä niiiin haluun tohon! Olimme sopineet poikien kanssa, että he saavat kierrellä keskenään laitteissa ja että näemme tiettynä kellonlyömänä tietyssä paikassa. Poikien kiertäessä missä lie vetkuttimissa ja kieputtimissa kiertelimme Inkan kanssa muutamia taaperolaitteita läpi. Oli Kotkot-junaa ja Vankkuripyörää, Rumpukarusellia ja Panoraama-tornia.

 

Jotain muutakin tapahtui. Panoraama-näköalatorni ei tuntunut missään. En tiedä johtuiko se siitä, että olen käynyt siinä ennenkin tai sitten huomioni vei lattialle halajava tytär ja yleensäkin hänestä huolehtiminen. Ei tuntunut vatsanpohjassa eikä huolestuttanut lattian pettäminen. Kummallista!

 

 

Inka oli mielissään lasten laitteissa, kato, kato! Kotkot-juna oli ehdottomasti mielenkiintoisin, koska maisemat ja katseltavat vaihtuivat ja matkalla oli tuttuja eläimiä. Miniminimaailmanpyörän oloinen Vankkuripyörä oli ehkä vähän tylsä, koska Inka ei malttanut istua sylissä vaan halusi seisoskella itsekseen vaunun lattialla ja penkillä. Sama juttu oli Rumpukarusellissa. Panoraamassa maisemia oli saatava katsoa itse lasia vasten seisten. Ilmeisesti korkeanpaikankammo ei tyttöä vaivaa!

 

 

 

 

Mutta se Enterprise. Treffasimme poikien kanssa ja kerroin heille hämmästyttävän haluni (ellei jopa tarpeeni) päästä Enterpriseen! Valjastin heidät hetkeksi viihdyttämään Inkaa laitteen juurelle. Laitteeseen pääsyä sain odottaa tovin, oli muutama muukin siihen haluava. Jonottaessani ja laitteeseen istuessani hieman jännitti... Mutta laitteen käynnistyttyä mieleni ja kroppani palasivat jonnekin 90-luvulle! Voi että mitä vauhdin hurmaa! Pelotti tietenkin aivan sikana ja taisin jokusen kerran kiljuakin, mutta minä niiiiiin nautin!

 

 

Seuraavaksi järkytyin siitä, että huomasin haluavani Top Spiniin! (joojoo, mikä lie Kieputin se on nykyään..) Pojat suunnittelivat sopivasti menevänsä jätskille, joten minä hyppäsin Top Spinin jonoon! Kiljuin samalla lailla kuin silloin 90-luvulla ja kikatin yhtä paljon! Laitteesta pois loikkiessani hihitin pojille nuortuneeni juuri ainakin kymmenellä vuodella. Siskonpoika laskeskeli, että sittenhän sä olet nyt joku 18-vuotias? Hih, kiitos!

 

Ilma oli todella kaunis! Ilta-aurinko helli juhlijoita ja kaikilla oli riemumieli. Jäin miettimään menisinkö paremmalla ajalla ja enemmillä lapsenvahdeilla useampaankin laitteeseen. Varmasti menisin! Ihan niihin uusimpiin tuskin uskaltautuisin, mutta vanhat tutut voisin jopa kiertää läpi. Kun niistä on ennenkin selvitty hengissä niin miksei nytkin. Oli todella virkistävä ilta, kiitos Helsinki! 

 

 

Suvun leluaarteet

Vanhempani ovat olleet kaukaa viisaita, kun ovat säilyttäneet sekä minun että isosiskoni tärkeitä leluja. Ja mikä hienointa, joukossa on myös minun äitini vanha nukkekoti! Kävin jokunen kuukausi sitten tonkimassa vanhempieni häkkikellaria ja mitä aarteita sieltä löytyikään! Vanhojen lelujeni ja kirjojeni lisäksi siellä oli tallessa kyseinen ihana nukkekoti sekä siskoni vanhat taaperokärryt. Häkkikellarin perälle asti emme päässeet, joten pahvilaatikoiden uumenista saattaa löytyä vielä lisää aarteita.

 

Aarteisiin kuuluu vielä siskoni vanhat nukenvaunut. Ne saapuivat taloomme Inkan yksivuotissyntymäpäiville. Nukenvaunut ovat olleet lapsuuteni jälkeen siskoni tyttärellä eli kummitytölläni, mutta ovat edelleen yhtä hienossa kunnossa kuin ennenkin. Niistä on selkeästi pidetty hyvää huolta! Nukenvaunujen alkuperästä löytyy tarina, joka juontaa juurensa 70-luvun lopulle.

Äitini Olof-isä keräsi aikanaan postimerkkejä ja hänen kuoltuaan jäljelle jäi isot postimerkkikokoelmat. Isäni tutun vaimolla oli 70-luvulla lelukauppa. Vanhempani antoivat säkillisen irtonaisia postimerkkejä lelukauppiaalle ja kaupat oli tehty. Isosiskoni sai upeat punaiset nukenvaunut!

Vaunut ovat vielä kävelemään opettelevalle Inkalle aivan liian korkeat, mutta toivon niin kovasti näkeväni hänet työntelemässä näitä pihalla ja hiekkatiellä nukke kyydissä. Mummo antoi Inkalle syntymäpäivälahjaksi (muun muassa) nuken, joka Marjataksi nimettiin. Myös oman vanhan Viivi-nukkeni luovutan mielelläni tyttäreni leikkeihin.

Punaiset taaperokärryt ovat myös 70-luvun lopulta eli ne ovat myös isosiskolleni hankitut. Ne ostettiin kuulemma Hakaniemessä sijaitsevasta lelukaupasta. Inka työntelee niitä mielellään. Olemme laittaneet painoksi kaksi tiiliskiveä, jotteivät kärryt lähde ihan käsistä! Kynnysten ja matonreunojen yli saa vielä auttaa, mutta odotan kyllä innolla, kun likka hurjastelee niiden kanssa ihan omin voimin.

Myös kyytin päässyt nalle on isosiskoni vanha ja vähintään 70-luvun lopulta.

Kellarin uumenien hienoin aarre on nukkekoti. Äitini Olof-isä on tehnyt sen itse tyttärelleen 50-luvulla. Olof teki itse myös osan puisista kalusteista, mutta jotkut ovat aikojen saatossa hävinneet tai menneet rikki. Äitini äiti Ilmi sisusti nukkekodin ja alkuperäiset tapetit ja verhot ovat edelleen paikoillaan. Äitini hankki itse lapsena osan huonekaluista, mutta myös niitä on ajan hammas nakertanut. Nukkekodin matot ovat myös alkuperäisiä: äitini on kutonut ne itse pienillä kangaspuilla.

Nukkekodin alkuperäisistä asukkaista muutama on tallessa. Ihan parhaassa terässä eivät hekään enää ole. Emännältä näyttää olevan kaula katkeamassa ja yhden lapsen kädet ovat poikki ranteista alaspäin. Vain emäntä on vaatteissa, tosin hänen mekkonsa on revennyt. Mutta sen kyllä näkee, että paljon niillä on leikitty kuudessakymmenessä vuodessa!

Pienen talon kylpyhuoneessa on jonain vuosikymmenenä sattunut vesivahinko, joka on valitettavasti levinnyt myös keittiöön. Kylpyhuoneessa on mitä ilmeisimmin kylvetty oikeassa vedessä ja kylpyleikit ovat menneet hieman polskimiseksi. Luotan ajan kuivattaneen kosteusvauriot, koska mitään elävää pinnoilla ei näy...  Haaveenani on remontoida ja sisustaa talo uuteen uskoon kunnioittaen tietenkin isopapan ja isomummon käsityötä.

Nukkekoti on ollut Inkan huoneessa jo muutaman kuukauden. Saattaa mennä vielä monta vuotta ennen kuin raaskin antaa Inkan edes koskea koko nukkekotiin! Tänään hän sylissä ollessaan kovasti osoitteli sisustettua nukkekotia hokien "Kato, kato!", mutta äiti kiinnitti huomion toisaalle, ettei vaan tyttö vielä kiinnostuisi omasta leikkikalustaan liikaa...

 

 

 



Ensimmäistä kertaa sirkuksessa

Katujen varsilla näkyy silloin tällöin kylttejä kiertävistä sirkuksista, jotka parkkeeraavat jollekin pienelle urheilukentälle päiväksi pariksi. Olen joskus harkinnut meneväni sellaiseen, mutta emmäsitkuitenkaa... Joskus olen saanut päähäni, että sirkukset olisivat jotenkin epäeettisiä ja eläinten kohtelu olisi jotenkin epäilyttävää. Jotenkin olen myös toivonut pääseväni katsomaan jotain oikeaa ja isoa sirkusta, mutta niiden lippujen hinnat ovat hieman toista luokkaa kuin näiden lähiösirkusten.

 

Nyt päiviäni valaisee pieni kaveri, joka alkaa pikkuhiljaa tajuta kulttuurin ja sirkushuvien päälle. Itsehän olen kulttuurin suurkuluttaja, öhh. Äitikaveri naapurista (sieltä muutaman kilsan päästä) oli myös bongannut katujen varsilla sirkuskylttejä ja ehdotti yhteistä kulttuuririentoa. Pakkasimme tänään kolme lasta takapenkille ja ajoimme Vantaan Rajakylään, jossa Sirkus Florentino esiintyi. (Missasimme lähikentällä olleen esityksen, kun kotiäideillä meni vähän päivät ja numerot sekaisin...)

 

Tämän päivän sirkusta kuvaisin sanoilla sympaattinen ja jokseenkin nukkavieru. Kokemus oli kuitenkin positiivinen, vaikka joidenkin eläinnumeroiden kohdalla teki mieli laittaa silmät kiinni. Lankkukatsomo ei ollut ehkä mukavimmasta päästä. Metrin päässä ollut aitio muovisine ja pehmustettuine terassituoleineen olisi saattanut olla miellyttävämpi istua, mutta lankkukatsomossa minulla oli mahdollisuus laskea kyllästyvä ja kaikesta muusta kiinnostunut taapero hiekkaiselle käytävälle hengailemaan.

 

Inkaa sirkuksessa kiinnosti ennen kaikkea hiekkamaan pikkukivet ja seurueen pikkupojan vilkkuva ja kieppuva valohässäkkälelu. Itse esityksistä häntä taisi kiinnostaa ohjelmanumerot, joissa oli mukana koiria. Yllättävän hyvin tyttö kyllä jaksoi istua sylissä ja seurata esityksiä. Muutaman kerran hän vönkyröi maahan, mutta viimeistään kun valaistusta laitettiin hämärämmäksi esitysten välissä halusi likka kavuta taas syliin. Myös seurueen nuorin (lähes 9-kuinen) jaksoi seurata menoa ja meininkiä vallan mainiosti.
 

 

 

Itseäni kiehtoi ilma-akrobatiaesitykset, jotka näyttävät niin hämmästyttävän helpoilta ja kepeiltä. Siellä ne vaan liitelivät nauhojen ja metallihäkkyrän varassa. Harmillista dramatiikkaakin oli matkassa, kun yksi naisesiintyjä loukkasi jalkansa heti esityksen alussa. Hänen oli tarkoitus esitellä jalkajonglöörausta sekä tasapainoilua trapetsilla.

 

 

Näytösten välissä oli pieni tauko, jolloin käppäilimme sirkusalueella. Pihalla sai käydä ihastelemassa kamelia, dromedaaria, laamoja/alpakoita, pieniä poneja, papukaijaa ja komeita valkoisia kissoja. Tauolla oli mahdollisuus myös ratsastaa pienellä ponilla. Lisämaksua vastaan oli tarjolla myös pomppulinnaa ja possujunaa.

 

 

 

Mikä ihaninta, nauroin monta kertaa aivan vilpittömästi! Se taitaa olla yksi sirkuksen pääpointeistakin... Minut saivat nauramaan Klovni Florin temput sekä "tilannekomiikka" esimerkiksi silloin, kun esiintyjä keräsi roskia lattialta ja koira kävi salaa kaatamassa roskiksen. Kyllä emäntää hihitytti! Klovnin viimeinen taikatemppu - levitaatio - oli kyllä vertaansa vailla! Hän keräsi yleisöstä neljä miestä ja asetti heidät jakkaroille istumaan. He nojautuivat taaksepäin toistensa reisiä vasten. Klovni nappasi jakkarat miesten peppujen alta ja tadaa! Ilmassa leijuvat miehet!

 

 



Synttärisankarin juhlamekko

Jossain aiemmassa postauksessa taisin (itselleni) luvata, että minun on ommeltava itse tyttäreni yksivuotissyntymäpäivämekko. Ja niin tein. Mekko valmistui lopulta parissa illassa ja jopa muutama päivä ennen juhlia! Sain mekossa käyttämäni kankaan ystävältäni Ananakselta lahjaksi. Muistaakseni sileä puuvillakangas oli Marimekon, mutta en löytänyt kuosia heidän kokoelmistaan. Muistatko Ananas mistä kangas olikaan peräisin? Kankaassa ei sinänsä ole erityistä kuosia vaan siinä vaihtelevat oranssin, keltaisen ja pinkin sävyt.
 

 

 

Mekko näyttää kauempaa katsottuna siltä, että se on tehty kolmesta erivärisestä kankaasta, mutta kaikki osat ovat tosiaan samasta palasta. Lähempää tarkasteltuna huomaa sävyjen vaihtelun ennen saumoja. Helman pitsi on Inkan äidinäidinäidin (eli isoisoäidin) virkkaama ja näin pitsi pääsi paraatipaikalle kaapin perukoilta.

 

En käyttänyt mekkoon minkäänlaisia kaavoja vaan otin mallia Inkan kahdesta muusta mekosta. Tein mekosta tarkoituksella lyhyen, koska konttaaminen olisi ollut kovin hankalaa pidemmän helman kanssa. Mekon alle jouduin harmillisesti laittamaan lyhythihaisen t-paidan, koska ilman sitä Inka veulasi mekkoa ylösalaisin. Monet saumat ilmeisesti kutittivat pehmeään puuvillatrikooseen tottunutta hipiää.

 

Mekko oli minun yksivuotislahjani Inkalle. Katsotaan tuleeko juhlamekkojen ompelusta perinne. Ainakin omien juhlamekkojeni ompelusta on tullut. Termit perinne ja pakkomielle eivät tässä tapauksessa ole kovin kaukana toisistaan... Tuleviin ystävien syyshäihin on jo kankaat ostettuina, sormet syyhyävät päästä niihin käsiksi!

 

 

 

 

Tyttäremme yksivuotisjuhlat

Tasan vuosi sitten olimme jo päässeet kotiin Kätilöopistolta. Olimme viidettä päivää kolmen hengen perhe. Ystäviä ja perheenjäseniä kävi meillä Oulunkylän kodissa ihastelemassa uutta ihmistä. Vauva oli tyytyväinen pikku tuhisija, hikotteli paljon, kuten vatsassa ollessaan. Imetys oli auvoisista lupauksista ja pumpulinpehmeistä kuvailuista huolimatta järkyttävän kivuliasta. Itkin ja imetin. Imetyksiä lukuunottamatta elo vauvan kanssa sujui hyvin. Tosin muistelen, että vauva söi rintaa noin 26 tuntia vuorokaudessa. Mutta nyt, nyt ihana pikku tuhisija on vuoden ikäinen tohottaja! Maailman ihaninta ja rakkainta tohottajaa juhlittiin viime torstaina.

 

Yritimme pitää vieraslistan lyhyenä ja kutsua vain lähipiirin, mutta äsken tehdyn laskelman mukaan talossa piipahti lopulta 30 vierasta. Ikäjakauma oli kuukauden ikäisestä päälle kuusikymppisiin. Kello kahdeksi kutsuttiin (äiti)ystävät jälkikasvuineen ja puoli kuudeksi kutsuttiin (työssäkäyvät) ystävät sekä perheenjäsenet. Jako oli oikein onnistunut, koska molemmissa seteissä vieraita oli 15.

 

Olin suunnitellut, että Inka nukkuu päiväunet puolesta päivästä kahteen, bailaa kaveidensa kanssa noin viiteen, ottaa torkut ja jatkaa bailaamista toisen kattauksen aikaan. Suunnitelma sujui oikein hyvin, tosin hän jätti välitorkut väliin! Likka bailasi kahdesta iltaan asti! Inka oli kyllä uskomattoman reipas. Hän jaksoi olla päivänsankarina koko pitkän päivän. Muutkin lapsivieraat olivat ihastuttavia ja kaikilla oli juhlafiilis.

 

Päivän ensimmäisessä vieraserässä mukana juhlimassa olivat muun muassa ihastuttavat Odotukseni-blogin Vilma, joka puolestaan täyttää huomenna vuoden sekä Mini Pumpkinin Vilja. Muut lapset olivat kuukaudesta kolmeen vuoteen. Vauvat, taaperot ja lapset touhusivat yhdessä ja erikseen ja näyttivät viihtyvän hyvin. Koko päivän vierassaldossa oli myös jokunen salamatkustaja. Mahtavaa, kun ystäväpiiriin tulee lisää äitejä ja vauvoja!

 

Leivoin juhliin yhteensä neljä pellillistä kahta eri pizzaa (salami-ananas-oliivi sekä pesto-vuohenjuusto-kirsikkatomaatti-pinjansiemen) ja pakasteyllätyksenä oli karjalanpiirakoita kera munavoin. Makeaksi suupalaksi leivoin porkkanakakkua sekä yllätysyllätys tuorejuustokakun! Lisäksi tarjolla oli fetasalaattia, porkkana- ja kurkkusuikaleita dippien kera, Sukulakuja, Prinsessa-keksejä ja riisisuklaata. Juhlan kunniaksi ostin ensimmäistä kertaa maissinaksuja ja hyvin kävi kaupaksi pikkuvieraille sekä päivänsankarille! Minun ja Inkan kummitädin gluteenittoman ruokavalion vuoksi tein omat gluteenittomat versiot molemmista pizzoista sekä tuorejuustokakusta. Porkkanakakun uskaltauduin tekemään gluteenittomana kaikille tarjottavana.

 

 

 

"Onks nyt kaikki?!"

 





Pieni päivänsankari sai mitä ihanimpia lahjoja, joilla on nyt leikitty, kolisteltu, luettu, katseltu ja ihasteltu monta päivää ja ties kuinka monta tulevaa vuotta! Siskoni toi Inkalle kellaristaan kaivamansa 70-luvun nukenvaunut, joita olen kaiholla odottanut saapuvaksi. Niillä olen itsekin vuosikaudet leikkinyt. Kuvissa näkyvä punainen taaperokärry taitaa olla yhtä vanha, mutta sen Inka on saanut käyttöönsä jo alkukesästä. (Suvumme retroleluista suunnittelen kirjoittavani myöhemmin!)

 

Kaikki lahjat olivat todella mieluisia ja Inkan näköisiä (joku saattaisi kröhäistä tässä kohdassa), mutta Inka totisesti arvostaa muun muassa kirjoja ja puisia leluja! Pienet vieraat tutustuivat lahjoihin samantien ja isommat näyttivät miten ne toimivat ja mitä niillä tehdään. Ihastuttavaa yhteisöllisyyttä lasten keskuudessa! Pientä romanssiakin oli ilmassa, kun puolivuotiaat löysivät toistensa katseet. Juhlat olivat mielestäni kaiken kaikkiaan oikein onnistuneet! Itselläni oli hyvä olla enkä edes joutanut stressaamaan mistään. Haluamme Inkan ja isännän kanssa kiittää kaikkia juhlijoita ja onnittelijoita. Vieraat tekevät juhlan!

 

 

Kahdestoista kuukausi

Tasan vuosi sitten pötköttelin Kätilöopiston perhehuoneessa. Seuranani minulla oli ihana uusi ihminen, ensimmäinen lapseni, rakas tyttäreni. Viereeni vedetyllä sängyllä samaa ihanuutta ihmetteli isäntä, tuore isä. Maailmani mullistui, minusta oli tullut äiti!

 

Tytär syntyi kaksi viikkoa yli lasketun ajan. Hän viihtyi kohdussani niin hyvin, että häntä sai houkutella ulos ballongilla, kalvojen puhkaisulla, oksitosiinilla ja imukupilla. Siinä synnytystarinani lyhykäisyydessään.

 

Inka täytti torstaina vuoden. Hän on jo iso tyttö, jolla on ison tytön eleet ja vinkeet. Hän kävelee reippaasti tukia pitkin ja kärryn kanssa, mutta ilman tukea jalat ovat kuin lattiaan liimatut. Kaikenlaiset palikkapelit näyttävät olevan mieluisia ja niiden pelaaminen onnistuu joka kerta paremmin. Kirjojen lukeminen ja katselu kiinnostaa kovasti edelleen. Hän höpöttelee omiaan jatkuvasti. Uusia ymmärrettäviä sanoja on ei, otan ja maitoo. Sormi ojossa Inka sanoo "Otan, otan!" tai reippaalla pään pudistuksella höystettynä "Eei, eei..".

 

Kuukaudessa ei ole sen kummemmin tullut uusia näkyviä taitoja. Toisaalta ymmärrys on selkeästi kehittynyt. Inka osaa näyttää kirjasta muutamia tuttuja kuvia ja kertoa paremmin tarpeistaan. Tai sitten äidin ja isän ymmärrys tyttären tarpeita kohtaan on kehittynyt... Inka nukkuu pääasiassa yhdet päiväunet noin puolestapäivästä kahteen.

 

Inka sai ensimmäistä kertaa tavallista maitoa viime lauantaina. Muutamana päivänä annettiin maitoa ja korviketta vuoroaterioin, mutta nyt päämaitona on perustölkkimaito. Hoitolaukun pohjalla tosin kulkee edelleen Tuuti kätevän säilyvyytensä vuoksi. Inka on saanut maistella paljon ruokia meidän lautasilta, mutta pääosin hän saa vielä oman version aikuisten ruoasta, vähemmän suolatun ja maustetun.

 

Yksivuotisneuvola on loppukuusta. Siellä saadaan tarkempia mittoja meidän hentoisesta neidistä. Heinäkuussa olleessa ylimääräisessä neuvolakerrassa molemmat mitat, sekä pituus että paino, alkoivat vihdoin seiskalla.

 

Kavereiden hiekkalaatikolla tänään.