Pieni Frozen-fani Elsa-mekossaan

Ensimmäinen pitkä elokuva, jonka tyttäremme näki oli Frozen. Hän sai luvan katsoa sen kavereidensa kanssa minun ollessa läsnä. Siitä lähtien ja ystäviensä vanavedessä hänestäkin tuli pieni Elsa-fani. Hän viehättyi kaikesta Frozen-ihanuudesta ja viritteli itselleen kaikenmaailman liinoja ja kankaita pitkiksi mekoiksi.

Toki minäkin tätä faniutta olen hieman ruokkinut ostamalla jotain pientä lelua ja rekvisiittaa, mutta niitä on tullut paljon myös lahjaksi. Menin myös ostamaan joulun jälkeisestä alennuksesta tytölle Elsa-mekon. Ihanan kimaltelevan, on höyheniä ja sifonkia. Sellaisen melko tönkön, kahisevan ja harsoisen. Pelkään sen repeävän hetkellä millä hyvänsä. Päätin ommella vähän joustavamman version. Se mekko valmistui puolisen vuotta päätöksen jälkeen sopivasti päivää ennen kerhon vappunaamiaisia!

Mekon yläosa on ommeltu Hoops-paidan kaavalla (Ottobre 3/12). Etumukseen saksin vapaalla kädellä ystävältä saadusta paljettikankaan palasesta vähän kimalletta. Helma on täyskello turkoosista trikoosta ja päällä on Ikean harsoverhoa (0,99€/m!). Niskan Pingale- ja kokolaput ovat tyylikkäästi vinksin vonksin.

Viime vuoden jouluna pieni Elsa-fani toivoi vain yhtä asiaa. Hän oli nähnyt eräällä junamatkalla leikkivaunussa toisella tytöllä pehmeän ja pienen Elsa-nuken. Tovin päästä huomasimme tytön ja äidin lähteneen, mutta nuken jääneen leikkivaunuun. Tyttärelle tuli hätä, että miten kaveri saa Elsa-nukkensa takaisin. Selitin pienelle löytötavaratoimistot ja konnarit ja vakuutin nuken löytävän joku päivä tytön luo. Jätimme nuken leikkivaunuun.

Joulupukki toi tyttärellemme samanlaisen nuken, josta hän junamatkasta asti haaveili ja joka oli tosiaan ainoa toive. Elsa-nukke oli tytölle todella rakas ja pääsi joka yö nukkumaan kainaloon. Kunnes heidän tiensä erosivat parin kuukauden päästä Mallorcalla. Nukke oli epähuomiossa pudonnut rattaissa istuvalta tytöltä eikä sitä ole sen koommin näkynyt. Nuken häviämisestä juteltiin monet monet kerrat kyynelten kera. Vakuutin (ja kieltämättä halusin itsekin uskoa), että nuken on löytänyt joku ihana pieni espanjalainen tyttö, joka sen vei kotiinsa ja pitää siitä yhtä hyvää huolta kun tyttömmekin.

Elsa-nuken häviämisestä on nyt nelisen kuukautta eikä tyttö ole ottanut sitä pitkään aikaan puheeksi. Kunnes viikko sitten olimme käymässä Lohjan mökillä ja lähdimme tyttöjen reissulle Lohjan keskustaan. Minä, tytär ja mummo. Käydessäni vaateliikkeessä mummo ja tytär istuivat suihkulähteellä, jonka pohjalla näkyi kolikoita. Tyttö tietenkin oli niitä ihmetellyt ja mummo oli selittänyt toivomuskaivosta. Tytär sai heittää sinne pienen kolikon ja mitä hän olikaan toivonut. Sitä Elsa-nukkea, joka jäi Palmaan.

Sen hankkiminen on äidillä työn alla, rakas pieni.

Kyllä meillä piha, pensaat ja puut viheriöivät, mutta kuvat on otettu huhtikuun lopulla kerhon vappunaamiaisten jälkeen.

Kankaiden ostoa sokkona

Kangasostoksilla ollessa useimmiten valitaan ihan itse mieluisat kankaat. Oikeassa kaupassa kankaita pääsee hypistelemään ja mallaamaan päälle. Nettikaupassa ollaan vain kuvan varassa ja joskus netistä saattaa löytyä toisten tekemiä vaatteita samasta kankaasta ja sitä myöden päästä kankaaseen sisään. Mutta joskus sitä menee ostamaan kankaan kuin sian säkissä!

Kuulun virtuaaliseen ompeluryhmään, joka uskomattoman vertaistuen lisäksi järjestää upeita tapahtumia ja hauskoja haasteita. Viimeisin haasteista oli yllätyskangas, jonka nopeimmat sai halutessaan tilata. Tiedossa oli vain, että kyseessä on tunnetun kotimaisen firman kangas, trikoota tai ohutta puuvillaa ja määrä on noin puolitoista metriä. Mahdolliset kuositkin kuulemma saattoivat vaihdella pakettien kesken. Ja minä menin tilaamaan!

Avattuani yllätyspussin olin pitkään hämilläni. Ensireaktio oli suurinpiirtein ei saakeli mikä leopardikangas! Miehelläni tuli mieleen mikroskooppi ja bakteeriviljelyt.. Sitten mallailin isoa (n. 170 cm) trikookangasta päälleni ja ensijärkytys hälveni.  Seuraava ajatus mistä en ole vieläkään päässyt yli on se, että Bubble-nimisestä kankaasta tulee minulle mieleen näkökenttää häiritsevät mustat pilkut. Pappa, tämä mekko on ommeltu sinua ajatellen!

Päätin pitäytyä omalla mukavuusaluellani eli ompelin mitäs muuta kuin skater dress -mallisen mekon! Tämä on nyt neljäs mekko samoilla kaavoilla... Tuttua ja turvallista siis.

Pojan nukkuessa päiväunia (ensimmäistä kertaa sisällä!) lähdimme tyttären kanssa pihalle kuvauspuuhiin. Filmillä on hurja määrä kuvia, mutta suurin osa on julkaisukelvottomia. Joko kuvaajan tai kuvattavan puolesta... Mutta teidän ja seuraavien sukupolvien iloksi päätin julkaista taas tällaisen ex-luistelijan kuvan. Kyllä se kinttu taisi nousta jonkun verran korkeammalle silloin kilpaurheiluaikoina!

Aivan kiva tästä tuli, kun kankaan kanssa pääsi sinuiksi. Varsinkin töissä tykkään käyttää tämänmallisia mekkoja. Kätevää kyykistellä ja supermukava päällä.

Sitten vähän talvisempiin maisemiin! Seuraavat kuvat ovat tammikuulta. Silloin ompeluryhmämme jäsenet olivat halutessaan saaneet tilata vartavasten ompeluryhmällemme suunnitellun kankaan. Tilatessa ei silloinkaan tiennyt mitä tilasi! Pitkän odotuksen ja jännityksen saattelemana paketista löytyi trikookangas, jossa oli vaikka ja mitä väriä ja kuosia. Silloinkin olin aika järkyttynyt näkemästäni. Yhdessä raportissa oli vaalealla pohjalla tummia rukseja sekä viivoja, oli tumman liilaa, persikkaa sekä likaista harmaata. Kangas oli kuin maalaus, kuviot olivat kuin paksulla pensselillä ronskein vedoin vedetyt.

Silloinkin näköjään pysyin turvallisella kaava-alueella, koska olin valinnut malliksi saman Stunning Rosy -kaavan, jolla olin ommellut jo pari aikaisempaa mekkoa. Tämän haasteen kangas riitti kylläkin vain tunikaan. Minulla on selkeästi tapana innostua jostain kaavasta, tehdä sillä monta mekkoa, löytää uusi kaava ja innostua seuraavaksi siitä.. 

Näissä molemmissa haasteissa on ollut tietty aika, jossa kankaasta tulee saada jotain aikaiseksi. Valmiista työstä kuuluu ottaa kuva ja ladata se muiden näkyville tiettyyn kellonlyömään mennessä. On todella mielenkiintoista nähdä muiden tuotoksia samasta kankaasta! Oli kaikenmallisia ja -kokoisia mekkoja, paitoja ja tunikoita, löytyi legginsejä ja vauvanvaatteita. 

Minulla tunika on jostain syystä jäänyt aika vähälle käytölle. Pidän tunikan etukappaleen liilasta ja viivoista, mutta persikka ja varsinkin takakappaleen harmaa ovat jotenkin inhottavia. Parhaimmillaan tämä vaate on siis esimerkiksi avonaisen mustan neuletakin kanssa, jolloin vain tunikan parhaat palat näkyvät.

Pelkästä ruksiosasta ommeltu pipo sen sijaan oli koko talven käytössä! Siihen osui pala liilaa, mutta se ei häirinnyt lainkaan. Pipo oli tarpeeksi neutraali, mutta siinä oli kuitenkin jotain särmää.

Juttelin mieheni siskon ja heidän äitinsä kanssa näistä sokkona tilattavista kankaista ennen kuin uusimman yllätyspussin oli lupa avata. He kyselivät, että mitä jos kangas onkin joku ihan kauhee? Selitin, ettei siitä tarvitse välttämättä ommella itselleen mitään. Voi ommella vaikka jollekin lahjaksi. Vaikka anopille tyynyliinan!

Se olikin fiksu lausahdus, varsinkin kun jutteli juuri anopin kanssa, hahah! Mutta onneksi ihana anoppi on huumorintajuinen. Mutta valitettavasti anoppi ei (tällä kertaa) saanut tyynyliinoja.

Skater dress hihattomana

Uskalsin kuin uskalsinkin iskeä sakset ihanaan Ruusuhuivi-nimiseen trikooseen! Kankaasta syntyi samanlainen skater dress kuten edellisessä postauksessa. Tästä versiosta ei vain löydy hihoja. 

Hihallista mekkoa ommellessani mietin hihattoman version kädenteiden viimeistelyä. Päädyin kanttaamaan ne samasta kankaasta leikatulla suikaleella. Pääntielle saumuroin kaksinkerroin taitetun kaitaleen. Hihallisesta versiosta poiketen lisäsin vielä yhden muotolaskoksen kainalon kohdalle. Kirjavasta kankaasta niitä on tosin vaikea nähdä.

Ai että mä tykkään tästäkin mekosta! Vaikka joskus hehkutin niitä kietaisumekkoja, niin eipä niitä ole tullut taas pitkään aikaan käytettyä. Ne jättävät rinnan aivan liian avonaiseksi ja täytyisi pitää toppia alla. Ne ovat lopulta myös melko vartalonmyötäisiä, mutta tässä skater dress -mallissa on tarpeeksi turvallinen helma. 

Nyt taitaa kangasvarasto olla tyhjä omiin mekkoihin sopivista kankaista. Kesäaleja (ja -kelejä) odotellessa..!

Skater dress

Täällä on taas ilakoitu hyvänmallisen mekon löytymisestä! Edellisiä hyväksi todetulla kaavalla ommeltuja mekkoja on pidetty kerta toisensa jälkeen ja näitäkin taitaa tulla lisää. Edellinen kaavalöytö oli siis Stunning Rosyn (Ottobre 3/15) yläosa ja puolikello alaosa ja kuvia niistä löytyy täältä ja täältä.

Tällä kertaa en löytänyt valmista kaavaa vaan piirsin kaavat netistä ostetusta mekosta. Olin joskus lyöttäytynyt mukaan isännän urheiluvaatetilaukseen löydettyäni kaupan valikoimista kivanmallisen skater dress -nimisen mekon. Siinä oli tyköistuva yläosa ja hulmuava lyhyehkö helma. Ajattelin sen sopivan vartalolleni. Kun mekko saapui kotiin, lapussa luki skater dress with turtle neck eli siinä olikin lähestulkoon poolokaulus! Sen leikkasin oitis pois...

Tähän mekkoon pidensin helmaa kahdellatoista sentillä, koska alkuperäinen mekko (ja juoksumekko) oli ennemminkin tunika. Yläosassa on rintamuotolaskokset. Siinä olikin oma haasteensa saada ne piirrettyä kaavaan. En tiedä menikö tuurilla oikein, mutta minusta yläosasta tuli istuva, aivan riittävän istuva. Mekon kangas on Paapiin metsänvirheä Sade-luomutrikoo.

Seuraavaksi haaveilen hihattomasta versiosta, mutta en osaa päättää miten sen toteuttaisin. Lähinnä kädenteiden viimeistely mietityttää. Resorikanttausta en halua, korkeintaan kanttaus samalla kankaalla kuin tuleva mekko?

Olen mekkoon todella tyytyväinen. Pidän väristä, hillitystä (?) kuosista ja erityisesti mekon mallista. Tämä päällä on niin mukava ja kiva olla! Mekon mallin nimi on aika hauska sattuma. Olen nimittäin entinen luistelija! Viimeisestä kuvasta varmasti huomaa, että nimenomaan entinen :D

Ps. Valmis kaava samanmalliseen mekkoon löytyy muun muassa Jyväskylän kangaskaupasta.

Lastenvaatteita Suomen suveen

Postauksen otsikossa on ripaus huumoria, sillä suurin osa tässä julkaisussa esiintyvistä vaatteista on pitkähihaisia tai lisälämmikettä. Tyttärelle kolme ja poikaselle kaksi vaatetta.

Tyttärelle ompelin trikootakin, jossa ei ole vuoria. Pohdin pitkään resorikanttauksen väriä, sillä takkiin olisi sopinut lähes mikä väri tahansa. Suurin pohdinta oli värillisen, mustan ja valkoisen resorin välillä. Musta oli ihan hilkulla pääsemässä paininjalan alle, koska ajattelin mustavalkoisen takin olevan jotenkin käytännöllisempi muuten niin värikkäiden vaatteiden kanssa. Mutta mustalla kantilla takista olisi tullut liian synkkä. Violetti vei voiton! Takin kaava on Ottobre- lehden numerosta 6/13, malli on nimeltään Heart Warmer ja kangas Paapiin Tulips-luomutrikoo.

Tytön toinen vaate on niin kivaksi havaitulla Autumn Forest -kaavalla (Ottobre 4/14) ommeltu trikoopusero. Kangas on Majapuun hauska Bears-luomutrikoo.

Poikaselle ompelin pari trikoopaitaa, molemmat samalla Raide-kaavalla (Ottobre 6/12) koossa 92. Helmaa pidensin muutamalla sentillä meidän 88-senttiselle pojalle. Molemmat luomutrikoot ovat jälleen kerran Paapiin tuotantoa, sininen on nimeltään Sade ja vihreä Ketunleipäkarkelot.

Toinen pojalle ommeltu paita aiheutti keskustelua tyttären kanssa. Hän ensin kysyi, että kenelle esittelemäni paita on. Sitten hän ihmetteli silmät pyöreinä miksi olen ommellut pikkuveljelle paidan niin tyttömäisestä kankaasta?! Hänen mielestään kankaan ketut ovat niin tyttömäisiä. Enempää en perusteluja saanut. Ehkä se on tuo ketun tanssimainen asento, ehkä kädessä olevat apilat? Meidän pikkumiehelle paita on kuin nakutettu miehen paita, eikö!

Tytär oli kovin otettu, kun hän sai samasta kankaasta oman paidan. Kaavana Hoops Ottobre 3/12 -numerosta. Julkaisin eräässä Facebookin ompeluryhmässä kuvat näistä Ketunleipäkarkelot-paidoista ja kanssaompelijat kommentoivat kenelle aikovat ommella samasta kankaasta mitäkin. Toiset pojille ja toiset tytöille. Ennen kuin keskustelu lähti tyttöjen ja poikien kankaisiin, eräs ompelijatar kiteytti minusta asian todella hyvin:

Jos se on pojan päällä, se on pojan vaate. Jos se on tytön päällä, se on tytön vaate. 

Nimenomaan!

Ps. Huomaatte varmasti haasteen alle kaksivuotiaan kuvaamisessa.. Isosisko malttaa jo (tovin, lahjottuna) pysyä paikallaan, mutta pikkuveljelle tohottaminen on vielä verissä. Toiseksi alimmassa kuvassa kysyin pojalta missä on napa? Täälllää!! Seuraavassa otoksessa paita olikin revitty jo korviin.. :'D

Oma viikonloppu ja Extreme Run!

Jos viime viikonloppuna tehtiin kaikkea mukavaa yhdessä lasten kanssa, oli tämä viikonloppu omistettu vanhempien omille menoille. Ja kuinka hyvältä, mukavalta ja tarpeelliselta tämä viikonloppu onkaan tuntunut!

Isäntä lähti perjantaiaamuna perinteiselle poikain mökkireissulle johonkin Mikkelin kulmille. Minä vein lapset välipalan jälkeen mummolaan. Sinne lähtivät oikein iloiset ja tyytyväiset lapsukaiset, mutta sinne jäi äidin perään hillittömästi itkevä esikoinen. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun vajaan neljän vuoden aikana tyttö olisi perääni itkenyt. Yleensä on halittu, pusittu ja toivotettu mukavat hetket mummolassa, mutta nyt lähtöni teki jostain syystä kipeää. Itku äidin perään kuulemma jatkui vielä illemmallakin. Mikä lie vaiheiden vaihe menossa?

Perjantai-iltani alkoi kauppareissulla, jossa nolojen puolieinesostosten seassa oli yksi omenasiideri. Kassa kysyi paperit, kuinka ilahduttavaa! En maininnut, että käsveskassa oli jo yksi ilman papereita ostettu saksalainen puolimakea luomuvalkoviini... Ilta jatkui päivällisellä telkkarin ääressä. Se tuntuu aina niin kielletyn hauskalta kantaa ruokalautanen sohvalle! Niin tehtiin aina ennen vanhaan, mutta ei enää lasten nähden. Jatkoin iltaa pyykinpesulla, joka oli kovin mukavaa, koska seassa oli Elvelyckanin postilaatikkoon asti kannettuja uusia kankaita!

Sitten tein sen, joka minua on joka ikinen päivä muistuttanut viime kesästä asti! Ikkunat. Nuo kuravedelle valellut neljän huoneen ikkunat! Isäntä pesi talon ulkoseinät viime kesänä ennen kuin alkoi maalaushommiin. Siitä lähtien ikkunoita on koristanut harmaa kuravesikerros sekä lisäksi maalinroiskeita ja teipinjämiä. Nyt keväällä valon lisäntyessä ikkunoiden harmaus on ottanut päähän todenteolla. Keittiön ja olohuoneen isot ikkunat sain sentään aikaiseksi pestä muistaakseni jo syksyllä, mutta makuuhuoneisiin asti into ei riittänyt. Mutta nyt riitti! Eikä siinä ikkunoiden pesemisessä kestänyt edes varmaan kuin tunti. Nyt näkyy läpi ja luontokin näyttää huomattavasti vihreämmältä, ihanaa!

Ai niin, ja illan päälle vielä imuroin koko talon.

Joka kerta, kun saa olla aivan yksin kotona, tulee sellainen puolipaniikki siitä mitä voisi tehdä. Mitä pitäisi tehdä? Siivoaminen tuntuu aina niin tylsältä ajanhukalta, mutta onhan se mukavaa viettää aikaa siistissä kodissa. Tyhjässä kodissa. Illalla on kummallista mennä nukkumaan, kun ei voi tehdä perinteistä kierrosta lastenhuoneissa. Katsoa omia rakkaita nukkuvia lapsia sydän pakahtuen ja tarkistaa onko peitot hyvin ja unilelut lähellä. Lastenhuoneiden verhot on auki ja iltamaisema on erilainen, kun "vääristä" paikoista näkee ulos. Olipahan omassa sängyssä tilaa nukkua, kun 180 cm oli varattu vain minulle.

Mutta mitä tapahtuikaan lauantaina? Ystäväni oli saanut houkuteltua minut osallistumaan Extreme Run -juoksutapahtumaan! Ja hulluhan menee lupautumaan. Kuvittelin treenaavani pari kuukautta ja olevani tikissä kisapäivänä. Kuvitteluksi se jäikin. Kävin kyllä jonkun verran lenkillä ja jumppailin toisinaan, mutta hyvin epäsäännöllistä se oli. Onneksi tapahtuman luonne salli kaikenkuntoiset osallistujat ja hauskanpito oli tärkeintä!

Olimme ystäväni kanssa ommelleet juoksuasuiksi lycramekot, joiden selkään applikoimme tekstin Sewing runs smoother. Yhdeksän hengen tyttöporukkamme teema oli aika löyhä supersankariteema ja yhdistävä asuste oli musta naamio. Extreme Run järjestettiin Hakunilan urheilupuistossa ja kokoonnuimme lähellä asuvan ystävän luokse valmistautumaan. Itse tapahtumasta ei harmikseni ole yhtäkään kuvaa, koska jätimme kaikki puhelimet ja kamerat asunnolle. Osallistujat saivat ilmoittautua joko kilpa- tai hupisarjaan ja arvaatte varmasti kumpaan me kuuluimme.

Juoksijoiden joukosta löytyi aivan kaikenlaista asua. Oli poliisia, lehmää, balleriinaa, neonvärisiä kokovartalotrikoita, keppihevosia, turtleseita... Asukattaus oli aivan huikea ja huvittava! Meininki oli kuin aikuisten naamiaisista haastavalla temppuradalla. Koko päivä oikeastaan muistutti monen tuhannen ihmisen polttareita!

Extreme Run -rata oli kahdeksan kilometriä pitkä ja sen varrella oli lähes 20 estettä. Oli muun muassa kiivettävä ja laskeuduttava rakennustelineistä kymmenen metrin korkeuteen rakennettuja Goljatin portaita pitkin,  uitava kahdesti kylmässä ja mutaisessa joessa, kontattava tunneleita pitkin, ryömittävä esteen alta, kahlattava siltojen ali kivikkoisessa joessa, kiivettävä liukkaita ja kuraisia rakennustelineitä pitkin sekä ylitettävä verkkoeste. Lisäksi oli vielä pallomeri, autonrenkaat, vaahtoeste ja Jaajon dippi, joka tarkoitti kiipeämistä vaihtolavalle kylmään vaahtoliejuun. Esteiden välillä juostiin (tai käveltiin) urheilupuiston mäkisillä pururadoilla.

Tapahtuma oli aivan hullun hauska! Sain totisesti ylittää itseni. Joissain kiipeämiskohdissa jopa pelotti, koska en vaan tajunnut miten joltain rakennustelineiltä pääsi turvallisesti alas. Onneksi ystävälliset ja tsemppaavat kanssakilpailijat neuvoivat tyylin millä pääsi etenemään. Isommilta kolhuilta selvittiin, vaikka sainkin yhden kilpasarjalaisen kengästä päähäni. Yksi ainoa este jäi suorittamatta, koska se meni rikki ja jonottaminen märissä, kylmissä ja mutaisissa vaatteissa alkoi käydä kurjaksi...

Mieletön fiilis oli kyllä maaliin päästyäni! Kahdeksan kilometrin lenkkiin, esteiden suorittamiseen (ja niissä jonottamiseen) meni aikaa pari minuuttia vajaa kaksi tuntia. Joukkomme hajaantui reitin varrella ja minä olin meidän yhdeksiköstä viides ja kaikista osallistujista sijalla 2065! Takanani oli vielä tasan kolmesataa ihmistä, jee!

Ilta jatkui vielä saunomisella, laittautumisella, pizzoilla ja niillä perjantaina ostetuilla juomilla. Meinasi vähän meno osaltani hyytyä, mutta mainiot naiset saivat houkuteltua jatkamaan vielä iltaa virallisiin after run -bileisiin Vantaan hotellille. Onneksi lähdin, koska ilta oli aivan huikea! Pidimme hauskaa hyvässä ja viihdyttävässä seurassa, tanssimme ja bailasimme lähes pilkkuun saakka. Tämä tuuletus tuli niiiiiiiiin tarpeeseen ja tätä viikonloppua muistellaan vielä monet monet kerrat.

Neljältä yöllä syöty pizzan jämä taisi hieman pelastaa tämän sunnuntain olotilaa. Kahdentoista maissa könysin hiljaisessa talossa sängystä ylös ja tunnustelin oloa, ihan jees! Suihkuun, aamupala sohvalla, tietenkin. Päädyin viettämään sunnuntaita tietokoneen ääreen. Teen kuvakirjaa viime kesästä ja päivitän blogia. Isäntä palaa reissultaan illalla ja minä haen lapsukaiset kotiin iltapalalle. Ikävähän tässä heitä jo tuli.

Mummolaan superkiitokset!

Mahtava viikonloppu pisaroista huolimatta

Toisinaan sitä rakastaa ihan sitä tavallistakin tavallisempaa arkea. Sitä, että aamupalan jälkeen puetaan ja lähdetään pihalle. Tullaan sisälle syömään lounas ja sitten lepohetki. Välipala ja pihalle. Päivällinen ja sitten ehkä vielä kerran pihalle. Iltapala, iltapesut ja nukkumaan. Jos olen tehnyt paljon työkeikkoja, nähnyt paljon ihmisiä, sitä kaipaa vain sitä omaa (tai korkeintaan naapurin) hiekkalaatikkoa.

Mutta toisinaan sitä kaipaa jotain menoa. Lauantaina isännän lähdettyä aamuvuoroon istuimme lasten kanssa aamupalapöydässä ja mietimme mitäs sitä tänään tehtäisiin. Mielessä kävi Korkeasaari, Linnanmäki, Fallkulla. Äähh, tänään on luvattu sadetta, joten ainakin kaksi ensimmäistä saa jäädä. Fallkullan kotieläintila on aika lähellä, mentäiskö sinne? Ei, se on lauantaisin kiinni. Vai pitäiskö ajaa mökille Lohjalle? Ei, mummo ja pappa tuskin lähtevät sinne sateisena päivänä.

Ehdotin lapsille menoa leikkipuistoon. Joo joo, jeee jeeee! Kuului kahdesta suusta. Pieneen ovat tyytyväisiä. Puettiin päälle ja istutin lapset tuplarattaisiin. Samalla kun jututin naapuritalon poikaa, piippasi puhelin. Mummo lähetti kukka-aiheisen kuvaviestin. Terveisiä mökiltä!

Lapset, lähdetäänkö sittenkin päiväreissulle mökille?! Joo joo, jee jee! Tehtiin kärryillä uukkari, pakkasin lapset autoon, juoksin sisälle sullomaan isoon kassiin muutaman sisä- ja ulkovaravaatekerran, edellispäivän ruoka kippoon, muutama banaani, hedelmäruutta ja välipalakeksi (onneksi isäntä käy välillä kaupassa) sekä muutama hernaripurkki varalle. Alle vartissa mummon viestistä oltiinkin matkalla jo mökille!

Onneksi mökillemme ajaa alle tunnissa ja siellä voi mainiosti käydä ihan päiväseltään. Mökki ei ole talviasuttava eikä järin tilava, mutta kesällä sopu sijaa antaa! Säätiedotus piti kutinsa ja puolenpäivän maissa alkoi sade. Lapset halusivat pihalle, siitä vaan! Tärkeänä kastelivat kukkia kaatosateessa.

Lounaan ja ulkoleikkien jälkeen kuopus pääsi verannalle päiväunille. Pappa laittoi iloksemme mökissä kaminan päälle, joten siellä oli aivan mukava viettää aikaa. Pötkötellä, roplata puhelinta ja lukea kirjoja. Kahvit juotiin ja pullat jaettiin. Kuopuksen herättyä päiväuniltaan ja sateen lakattua teimme vielä perinteisen lenkin mökkimaisemien hiekkateillä. Sade oli houkutellut ainakin sata ainakin metrin pituista kastematoa tielle. Niitä oli mielenkiintoista seurata.

Kävelylenkin jälkeen kello läheni viittä. Pakkasimme itsemme taas autoon ja ajelimme kotiin kaatosateessa Hevisauruksen soidessa taustalla. Kotona meitä odotti vaahtokylvyt ja lämmin sauna!

Sunnuntaina aamupalan nauttimista säesti jälleen kattoa ropisuttava sade. Olin suunnitellut vieväni lapset (ja miehen) Kartanon kevät -tapahtumaan Håkansbölen Kartanolle Hakunilaan. Sade tuntui lakkaavan joka toisella puurolusikallisella ja alkavan uudelleen seuraavalla. Äh, sataa aivan kaatamalla, ei kyl mennä. Hei taas se loppu, mennään sittenkin! Sataaksiellä taas? 

Joka tapauksessa lähdettiin. Puettiin ylle säänmukaiset varusteet. Vettä ei satanut tippaakaan koko kartanotapahtuman aikana! Olin tapahtuman FB-sivuilta lukenut muutamia ohjelmanumeroita ja ne saivat minut houkuteltua mukaan. Yksi niistä oli poniratsastus ja toinen ilmainen lohikeitto!

Tapahtumassa oli lisäksi muun muassa satutuokioita, teatteriesityksiä, kasvomaalausta, eläkeläisten rivitanssia ja Taika-Petteri senegalilaisen rumpalin kanssa. Teatteriesitykseen olin muka menossa, mutta missasimme sen vartilla... Taika-Petterin lapset osallistava beatbox-esitys, pikajonglööraus ja vatsastapuhuminen olivat aivan viihdyttäviä, että itseltäkin ihan äänekäs nauru pääsi!

Molemmat lapset pääsivät vetokoira-ajelulle. On se kumma miten tähän kärryyn he sopivat mainiosti, mutta talvella samassa pulkassa istuminen tuotti narinaa ja eripuraa... Äitiä niin liikutti, kun niin tärkeänä he matkaan lähtivät!

Tytär innostui oitis poniratsastuksesta! Hän on ponin kyydissä ollut kerran aiemminkin, viime syksynä. Hänellä olisi ollut mahdollisuus valita kyyti ison hevosen selässä, mutta pieni poni tuntui hänelle turvallisemmalta vaihtoehdolta. Kovin tyttö ratsastamiseen keskittyi, koska fiilisten kyselyyn sain vastaukseksi lähinnä nyökyttelyä.

Pojalle suurinta antia tapahtumassa taisi olla kirmaaminen isoilla nurmikentillä ja kukkien poimiminen. Oma-aloitteisesti hän vei voikukkia temppuradan maskotillekin! Ihmisten seuraaminen ja yleinen ihmettely olivat hänelle mainioita ohjelmanumeroita.

Nälän kurniessa vatsassa suuntasimme soppatykin ääreen vain todetaksemme, että lohikeitto oli loppunut jo aikoja sitten. (Tapahtuman kesto oli 10-13 ja olimme nälkäisiä kello 12.) Tilanteen "pelasti" grillimakkara, pillimehu, korvapuusti ja kahvi, vaikka sen lohikeiton olisin kyllä oikein mielelläni nauttinut pullalounaan sijaan.

Tyttären kanssa osallistuimme vielä senegalilaisen Pape Cassen rumputyöpajaan, jossa soitimme tuttuja rytmejä. Tuli kyllä ihmeellisen ikävä afrotanssitunneille! Kellon lähennellessä yhtä lähdimme kotiin.

Sateisen, mutta todella mukavan viikonlopun kruunasi illalla pihaleikit naapurinlasten kanssa sekä serkkujen piipahdus. Se oikea kruunu oli kyllä iltapäivän auringonpaiste!