Blogia kirjoittaessani olen aina ajatellut, että yhteen postaukseen pitää olla joku tietty aihe. Päivien mittaan päässä pyörii vaikka minkälaisia ajatuksia, lauseita ja kirjoituksen aiheita, mutta sitten ajattelen, että eihän siitä riittäisi kirjoitettavaa paria lausetta pidemmälle. On asioita, joita olisi kivaa jakaa, mutta ne eivät kuitenkaan ole esimerkiksi jollekin soittamisen arvoisia. Tähän postaukseen suollan kaikenlaisia pieniä juttuja. Tai sitten mopo lähtee käsistä vain asioista kirjoittamattomuuden vatvomisessa. Tai sitten en keksikään mitään kirjoitettavaa. No niin, niihin asioihin.
Tällä hetkellä tuntuu ihanan vapaalta, koska vauva on isänsä kanssa vaunulenkillä. Uskallan tunnustaa, että toivoisin heidän olevan reissullaan vielä muutaman tunnin. Keksin noin tuhat asiaa mitä olisi kivaa tehdä nyt yksin, mutta pelkään heidän tulevan ihan pian kotiin. Valitsin ensimmäiseksi vapaa-ajantekemiseksi blogin päivittämisen. Äskeisen ja tämän tekstin välissä laitoin pyykit koneeseen ja petasin sängyn.
Uskallan myös tunnustaa, että joku osa minusta salaa toivoo, että tyttö joisi maitoa myös tuttipullosta. Tämä mahdollistaisi sen, että saisin enemmän omaa aikaa. Mutta suurempi osa minusta ei missään olosuhteissa raaskisi vielä antaa hänelle pulloa! Tytär on kuitenkin niin lyhyen ajan elämästäni minussa kiinni, että pystyn vallan hyvin odottamaan. Toisaalta muun muassa äitini mahdollistamat ompelutuokiot ovat täydellistä omaa aikaa tällä hetkellä. Vaikka vauva ja äiti (mummo) ovat samassa asunnossa niin osaan nauttia suuresti saumurin surinasta -välillä hypäten imettämään.
Tyttäremme on maailman ihanin, kiltein, söpöin, hauskin, helposti luettavin vauva. En vaihtaisi sekuntiakaan yhteisestä elostamme pois. Paitsi ehkä ne karjunnantäyteiset minuutit rokotetutkimuksessa, josta lähinnä minulle jäi paha mieli.
Ajattelen olevani laittautuneempi, kun minulla on korvakorut korvissa. Päivä on ikäänkuin lähtenyt käyntiin, kun korvissa on jotain. Olenkin joillekin maininnut, että jos korvikset puuttuvat kesken päivän, minulta voi kysyä onko kaikki hyvin? (Korvia hipaistessani huomasin, että korvikset puuttuvat! Korjaan asian myöhemmin.)
Minulla oli tänä aamuna kolmen tunnin vatsatauti. Se alkoi yllättäen kello viiden vessakäynnillä ja jatkui muutamalla seuraavalla. Paha olo velloi sisälläni ja piti hieman avittaa sen ulospääsyä myös yläkautta. Helpotti suunnattomasti! Nyt olo on hieman kuivakka, mutta lähes normaali. Tiedä sitten mistä pöpö tuli. Perhepiirissä sitä kyllä on viikon sisällä löytynyt useammaltakin. Pienin parivuotias potilas joutui jopa tiputukseen!
Odotan lähestyvää muuttoa ihan sikana! Yksi niistä tuhannesta tekemisvaihtoehdosta olisi juuri pakkaaminen. Laatikoita on haalittu, mutta yhtäkään ei ole vielä täytetty. Eniten odotan laatikoiden purkua ja erityisesti keittiölaatikoiden purkua. Lautasten, lasien, kapustojen ja jauhopussien loogisten paikkojen perustaminen keittiössä on ihanaa! Kaiken lisäksi talomme keittiö on huomattavasti suurempi kuin nykyinen, joten kaappitilaakin on runsaasti, jee! Muuttoapu on tervetullutta, mutta yksikään muu ei sisusta keittiönkaappeja... Isännälle lupasin laittaa tarroilla nimet kaappeihin, jotta löytää etsimänsä. Muutamme kuun vaihteessa.
Olen välillä turhamainen tytön vaatteiden kanssa. Kävimme maanantaina ystävien luona ja puin hänelle ihanan siilipotkupuvun päälle. Illalla oli perhevalmennus, jonne olimme menossa suoraan kyläreissulta. Edellisellä perhevalmennuskerralla tytöllä oli sama siilipotkari päällä ja minun oli kyläpaikassa pakko vaihtaa puku toiseen kivaan asuun. Kävimme matkan varrella pikaruokalassa syömässä ja turhamaisuuteni sai todellisen näpäytyksen! Kesken syönnin tyttö rupsutteli massiiviset kurat ja vaippoja vaihtaessa löytyi mehevät ja harvinaiset kainalokakat! Kivat vaatteet menivät vaihtoon ja hoitolaukusta kaivettiin ei-niin-kivat-ja-mätsäävät vaihtovaatteet... Luonne ei siis silti antanut periksi pukea sitä samaa siilipotkaria.
Kyseinen vaipanvaihtotuokio on tarina jo sinällään. Kun en vielä tiennyt kainalokakasta, ajattelin että homma hoituu pikaisesti naistenhuoneessa eikä eri kerroksessa sijaitsevassa hoitohuoneessa. Riisuin tytön alustan päällä kovalla lavuaaripöydällä puolen vauvan kokoisella alueella. Pään yli vedettävän bodyn takia kakkaa meni myös käteen ja päähän (Marille terveisiä!). Kosteuspyyhkeet loppuivat viimeisen kakkatuhrun kohdalla. Olisin toki voinut myös pestä vauvan lavuaarissa, mutta oma puhtaana pysyminen olisi ollut vaakalaudalla eikä mukana ollut pyyhettä eikä toista harsoa (vaikka oikeasti kassin pohjalla olisi ollut toinen..!). Nyt jälkikäteen ajatellen, olisin voinut kuivata vaikka siihen kivaan froteiseen siilipotkariin..! Pidellessäni riemuisaa ja iloista vauvaa aina toisella kädellä paikallaan säikähdin yhtäkkiä suunnattomasti, kun hana meni itsekseen päälle. Tyttö oli huitaissut kädellään hanan tunnistimen edestä ja näin hän pesi itse toisen kätensä sekä kasteli hieman hihaansa. Aluksi kehitin pientä katkeraa hätää ja raivoa, että miksi minun pitää tämä aina hoitaa ja hampparikin jäähtyy ja ja... Mutta tajutessani tilanteen huvittuneisuuden ja oman neuvokkuuteni astelimme vessasta hymyssä suin ulos. Taputtelin itseäni olalle, kun olin aikaisemmin tajunnut varustaa hoitolaukun muun muassa pienillä likaisten vaatteiden mentävillä pakastepusseilla.
Isä ja tytär ovat vieläkin ulkona! Ovat varmasti olleet jo pari tuntia. Tämä postaus jää ilman viihdyttävää valokuvaa. Nyt jääkaappia aukomaan, mutta sitä ennen ne korvikset!
