Pahoittelen jo alkuun, että käsittelemäni aihe kuvineen saattaa inhottaa jotakuta. En edes tajunnut pahoitella käsitellessäni vatsantoiminta-asiaa, mutta hiusasia on ihan eri. Hiusaihe kumpusi omasta päästäni ja se tulee eteen useasti päivässä. Ongelma on siis hiustenlähtö. Niitä lähtee hiuksia harjatessa, pestessä, hipelöidessä, vauvan vetäessä ja varmaan ihan ajatuksestakin. Ongelma on ilmeisesti ihan yleinen synnyttäneillä ja imettävillä äideillä. Olin kyllä kuullut, että hiustenlähtö kuuluu tähän äitiyspakettiin, mutta sen suuruus hieman yllätti. Kuten eräs ystäväni sanoi ollessaan saman tilanteen äärellä: "Hiuksia on ihan joka paikassa paitsi päässä!" Ja siltä tuntuu! Hiustenlähtö alkoi noin kuukausi sitten, neljä kuukautta synnytyksen jälkeen. Huomasin myös hiusrajani pakenevan! Pakenevilla alueilla on nyt parin sentin pituisia hiuksia komea rypäs...
Keskustelin aiheesta (kampaaja)ystäväni kanssa ja hänellekin asia oli oikein tuttu. Hän myös mainitsi, että pitkissä hiuksissa hiustenlähtö näkyy ja tuntuu enemmän kuin lyhyemmissä. Se varmasti pitää paikkaansa. En ole leikannut hiuksiani pariin vuoteen, joten nyt jos milloin olisi hyvä aika hieman nipsaista. Hiukseni ovat muutenkin kasvaneet kuin varkain. Muistan ajatelleeni ala-asteella ystäväni kanssa, että jos hiukset näkyvät kainaloista käsiä nostaessa ovat hiukset todella pitkät! Ja silloin päätä kallistettiin vielä taakse ja kenoon, jotta varmasti joku hiustupsu sieltä näkyisi. Olen huomannut tekeväni samaa "testiä" edelleen peilin edessä ja hitto vie, pitkät ne ovat! Eikä tarvitse edes päätä kallistaa.
Minulla oli vuosia tumma polkkatukka, joka tuntui aina sikapitkältä kasvaessaan olkapäille. Silloin leikkautinkin hiuksiani usein, jotta kiva malli pysyisi. En ole vieläkään sisäistänyt pitkähiuksisen identiteettiä ja kuvailisin varmaan itseäni edelleen lyhyt- ja tummahiuksiseksi, jos jossain sitä kysyttäisiin... Minulla on suomalaiset maantienharmaat hiukset, melko ohuet ja pumpuliset. Värjäsin hiuksiani monta vuotta tummien eri sävyillä, mutta muutama vuosi sitten kyllästyin värikypärään ja päätin tyytyä omaan väriini. Hiuksia piti olla värjäämässä kuukauden välein, koska muuten jakauksen kohdalla näytti olevan neljän sentin levyinen kalju. Minua pidempi Herra T joskus naureskeli "pälvikaljulleni", joka loisti päälaella: "Sori, se olikin vaan toi sun juurikasvu".
Pitkät hiukset eivät lopu tähän. Herra T:llä on nimittäin pidemmät hiukset kuin minulla. Hiusten kunnossa saatan kyllä voittaa, koska T on minuakin laiskempi leikkauttamaan hiuksiaan. Hän on ollut pitkähiuksinen aina kun olemme tunteneet. Häneltä löytyy myös parta sekä viikset. Herra T pitää hiuksiaan aina kiinni, nutturalla. Itselläni hiukset ovat useimmiten jonkunlaisella sykeröllä päälaella. Sykeröä selvitellessä hiuksia lentelee entistä enemmän! Joskus väsään ranskalaisen letin tai kaksi. En kuitenkaan sellaista, joka tekee minusta dinosauruksen näköisen (ranskis otsalta niskaan). Auki en oikein osaa hiuksiani pitää, varsinkaan, kun tyttö on innokas niihin tarttumaan. Isän parta saa myös kyytiä pieniltä kätösiltä.
Kahden pitkähiuksisen taloudessa kylpyhuoneen viemäri on tyhjennettävä aika ajoin. Se ei ole kovin miellyttävää puuhaa, kun sitä hiusliejua tuntuu tulevan loputtomasti. Pitkät irtohiukset myös näkyvät asunnossa huomattavasti helpommin kuin lyhyet. Ennen irtohiuksista pystyi syyttämään aina Herra T:tä, koska omanihan olivat lyhyet ja mustat...
Luin muinoin jostain, että erityisen massiivinen ja poikkeava hiustenlähtö imetyksen aikana on oikeastaan harhaa. Raskauden aikana hiukset kuulemma vahvistuvat eikä hiuksia juurikaan irtoile. Synnytyksen jälkeen ja imetettäessä eli raskaushormonien kadotessa hiuksia sitten lähteekin koko raskauden edestä ja lopputulos on lopulta plus-miinus-nolla. Tämä on siis yksi teoria. Toki kaikki on yksilöllistä ja hiusten kanssa voi tapahtua mitä vaan milloin vaan... Uusia hiuksia odotellessa!
Yhden harjauksen jäljiltä. |
Tästä kuvasta vasta huomasin, että myös katkenneita hiuksia on runsaasti... |
Herra T ja hiukset. |
Ainiin, onhan perheessämme myös kolmas pitkähiuksinen! |
Neiti Kakadu. |
Tuossa kuvassa näyttää kyllä ihan kuin sulla olis vaaleita raitoja! Mä kyllästyin myös siihen ainaiseen värjäämiseen (ja onhan niissä kaikenlaisia myrkkyjä ja kallistakin vielä) ja kesällä 2011 päätin, että nyt loppu. Pikkuhiljaa alkaa olla sen verran kasvaneet (varmaan aika sama pituus kuin sulla), että vanha väri lähtis kokonaan pois jos leikkais reilun polkan... Mutta antaa nyt kasvaa vielä, elokuussa viimeksi vähän leikkasin. Värjätyt kohdatkin on jo niin haalistuneet että ei sitä värirajaa enää edes paljon erota. Katkeilleita hiuksia on kyllä vaikka muille jakaa, pitäis varmaan jotain tehohoitoja laitella.
VastaaPoistaJoo mua kans ne myrkyt kyllä hirvitti sekä se turhanpäinen rahanmeno, joten päätin heittäytyä harmaapääksi :) Leikkauttamaan pitäisi kyllä mennä. Oho, sullakin näin pitkät hiukset! Vaikea kuvitella, kun muistan sut lyhyen tukan kanssa!
PoistaOotte ihana tukkaperhe, pienin on kyllä hiuksiltaan todella rock! SMI
VastaaPoistaPienimmän hiukset ovat kyllä kieltämättä eniten ajantasalla ja tyylikkäimmät ja parhaimmassa kunnossa! Me isommat voitais ottaa vähän mallia..
Poista