Viides kuukausi

Meinasi päästä unohtumaan viidennen kuukauden kuulumiset! Parissa viimeisessä postauksessa onkin ollut päällimmäisenä olevat kakkakuulumiset, joihin palaan myöhemmin. Takana on tyttären ensimmäinen joulu ja uudenvuoden vietto. Joulusta kerroinkin jo aikaisemmin. Uutta vuotta vietimme Vaaralassa, jossa isäntäväkeen kuuluu vanhempien lisäksi yksivuotias neiti. Meidän kolmikon lisäksi paikalla oli vielä kolmas kolmikko, jonka nuorempi herra on myös pian yksivuotias. Rentoa meininkiä herkku-tacojen äärellä. Jostain kumman syystä miesväki söi kaksin käsin, kun naisväki sai esitellä syömistaitojaan yhdellä kädellä -lapsi sylissä.

 

Olimme hankkineet tytölle kuulosuojaimet siltä varalta, jos innostumme menemään ulos ihastelemaan raketteja. Koskaan kun ei tiedä mikä kissanpierupapatti hyppää kulman takaa... Päädyimme kuitenkin ihastelemaan upeita raketteja ikkunasta. Kuulosuojaimet sopivat päähän vaikka ensi kesän festareilla!

 

Heti uuden vuoden alussa oli kummitätini hautajaiset. Kappelissa pidetyt, mutta vapaa-ajattelijan "pitämät" hautajaiset olivat kyllä tunteelliset. Itken herkästi tilanteessa kuin tilanteessa, mutta hautajaiset saivat kyllä nessupaketin tyhjenemään. Ensimmäiset kyyneleet valuivat jo kappelin pihalla, kun edellisen tilaisuuden ruumisarkkua vietiin saattueessa kohti hautaa. Kappelin penkissä istuessani alan väistämättä ajatella, että arkussa voisi olla kuka tahansa. Karmaisevin ajatuskin mieleen ajautuu: mitä jos arkku olisi pienen pieni lapsen arkku? Pala tulee kurkkuun pelkästä ajatuksesta. Tyttömme nukkui tilaisuuden ajan tyytyväisenä päiväunia vaunuissaan, joita kärräsi hänen 13-vuotias serkkutyttönsä (minun rakas kummityttöni) pitkin kirkkomaita. Olipa kätevää, kun muistotilaisuudessa sai syödä kaksin käsin, kun oli lapsenlikka paikalla!

 

Talon toiset yövieraat olivat tyttäremme kaksi serkkua (edellä mainittu kummityttöni sekä hänen 11 vuotta täyttävä veljensä), jotka pitivät tytölle seuraa. Molemmilla oli lapsenhoito hanskassa eikä minun tarvinnut kurkkia kulman takaa mitä he keskenään kihersivät. Jos tyttö oli jäänyt minun syliini vaikka imetyksen jäljiltä, hyvin nopeasti hän katosi pienempiin syleihin! Kavereita on myös käynyt paljon. Moni haluaa käydä tsekkaamassa tilukset, mikä on tosi kivaa. Vieraat ovat aina tervetulleita!

 

Motorisesta kehityksestä mainittakoon, että kääntyily on edelleen ykkösjuttu. Mutta vain vasemman kyljen kautta! Hänen eteensä hilatut lelut saavat nopeasti kyytiä ja pian nenän edessä on kuin tuulilasin pyyhkimillä puhdistettu alue eikä yhteenkään leluun enää yllä. Ja sekös hermostuttaa. Hermostumista aiheuttaa myös väsyminen ja/tai turhautuminen, kun ympäri ei osaakaan enää kääntyä! Muutaman kerran tyttö on kyllä takaisin selälleen kääntynyt, mutta kääntymiset ovat näyttäneet lähinnä vahingoilta... Kaikki minkä hän käteen saa, menee myös suuhun. Ja kuten lääkäri sanoi: "Kannattaahan sitä kaikkea maistaa, jos vaikka joku olisi suklaata!" Lääkäri antoi myös luvan istuttamiseen. Tytön selkäranka pysyy kuulemma tarpeeksi suorana, kun istuttamista kokeili.

 

Lääkärissä kävimme tänään ummetus-asian vuoksi. Kakkaa siis tuli toissapäivänä! Mutta vain pari lusikallista eikä tosiaankaan yli viikon satsia... Neuvolan lääkäri totesi vatsan olevan melko pinkeä ja suoliston olevan täynnä, ylläri! Hän kirjoitti lähetteen Peijakseen, josta he ottavat yhteyttä, jos tarpeelliseksi näkevät... Levolacia lisää ja isompina annoksina! Kaikki soseet jäävät nyt tauolle, paitsi tytön epäherkku luumusose. Tänään koitin antaa Levolacia luumusoseen seassa, kun ruiskulla antaminen on aika hankalaa ja suurin osa valuu suupielistä pitkin kaulapoimuja.  Ja siihen sokeriliemeen jää kaikki tytön pitkät hiuksetkin kiinni! Huomenna mennään neuvolaan uudestaan, mutta normaalille viisikuukautiskäynnille.

 

Tytär on ollut edelleen supertyytyväinen ja helppo vauva. Hän viihtyy paljon leikkimatollaan (kun välillä käy ojentelemassa leluja tai kääntämässä ähisevän vauvan takaisin selälleen) tai sitterissä istuen. Useimmiten saan siis ruoan tehtyä loppuun tai syötyä rauhassa, kunhan osaan ajoittaa oikein... Päiväunet maistuvat sekä omassa pinnasängyssä että ulkona vaunuissa. En ole pitkään aikaan koittanut nukuttaa häntä ulos ilman vaunulenkkiä, joten paikallaan nukutuista ulkounista en tiedä. Yritän lähteä tytön kanssa päiväunikävelylle valoisaan aikaan päivittäin, ellei ohjelmassa ole kyläilyä tai treffejä vaikka luuhauskeskuksessa. Usein hän jatkaa unia vielä vaunulenkin jälkeen terassilla tai sisällä, kun päällimmäisiä vaatteita vähän riisuu tai aukoo.

 

Olen hieman haaveillut tuttipullon käyttöönotosta. Tähän asti tyttö on syönyt vain rintaa sekä muutamia soseita. Tutitkin ovat vielä paketeissaan. Rintamaidon pumppaaminen ja juottaminen tuttipullosta mahdollistaisi itselleni omaa aikaa, jota toisinaan kaipaan. Mutta toisaalta en keksi oikein mitään, mitä olisi ehdottomasti saatava tehdä juuri nyt ja ilman vauvaa. Jos vauva olisi haastavampi ja vaativampi, uskoisin että olisin harkinnut pulloa jo paljon aikaisemmin. Toisaalta tuttipulloon totuttaminen olisi myös varokeino, jos minulle sattuisi jotain. Maitoa olisi pakastimessa tallessa ja tyttö tietäisi mistä on kyse, kun maito tulisikin kumin läpi. Tämäkin on toisaalta sellaisia aikaansaamisasioita, koska rintapumppu täytyisi kaivaa esille, pestä ja ottaa selvää miten se toimii, hankkia minigrip-pusseja maidolle, tutkia tuttipullojen ominaisuuksia, katsoa sellainen ajankohta, että isäntä on paikalla, koska tämänkin asian haluan kokea hänen kanssaan yhdessä... Huhh, ehkä joku päivä!

 

Tyttö nauttii yleisestä höpsöttelystä ja peuhaamisesta meidän kanssamme. Nauru tulee herkimmin niin, kun nostan hänet pääni yläpuolelle ja ääntelen kummallisesti hänen vatsaansa vasten. Nauru on oikein räkäinen, käkättävä ja todella tarttuva! Hymy välähtelee jatkuvasti päivän aikana, kunhan palvelu pelaa sujuvasti. En tiedä voiko oman kielen löytää, mutta tyttö on ilmeisesti löytänyt. Hän pitää kieltään useasti keskellä suuta ja liikuttelee sitä. Suosittu juttu tytöllä on myös puhaltaa kieli keskellä suuta ja erityisesti silloin, kun tissi on siinä sentin päässä. Rintaraivareita ei ole oikeastaan ollut pitkään aikaan (kopkop). Iltaimetys ennen nukkumaanmenoa on välillä tooodeeellaa raivostuttavaa, kun neiti mieluummin meuhkaisi siinä kainalossani sängyllä kuin söisi kivasti ja rauhallisesti. Hän heiluttaa päätään rintaa vasten, heiluttelee käsiää, kääntyilee ja puhaltelee. Kaikki tämä siis hyväntuulisesti eikä huudon kanssa. Tänä iltana meuhkaamiseen auttoi se, että kävin välillä tyhjentämässä pyykkikoneen ja lataamassa sen uudelleen ja palasin takaisin itsekseen höpisevän neidin luokse. Maito maistui taas ja uni tuli hetkessä.

Tyttö höpöttelee jo paljon! Ääntely ei ole enää vauvamaista jokeltelua vaan kuulostaa jo jonkin maan kieleltä! "Sanavarastoon" kuuluu jo sanat äijä ja blaablaa. Juttelua kuulee erityisesti aamuisin heräämisen jälkeen sängyllä pötkötellessä.

 

Ensimmäistä kertaa isojen lasten penkissä. Täti toi omat nyklat!



Varsinaiset pehmusteet vielä työn alla...

Ps. Onko joku nähnyt mun vauvaa?!