lauantai 29. lokakuuta 2016

Kaksivuotias parturissa ja muita ekoja kertoja

Monesti elämä on samaa tuttua arkea. On kerhot, päiväkodit, koulut, työt ja harrastukset. Ruoanlaittoa, pyykkäystä ja siivousta. Tuntuu, ettei mikään muutu, mutta joskus elämään tulee uusia juttuja, isoja tai pieniä. Parin viimeisen viikon aikana meidän perheessä tapahtunut monta uutta juttua tai jotain on tehty ensimmäistä kertaa.


Yksi niistä on kaksivuotiaan poikasemme hiustenleikkuu. Hänen hiuksiaan ei ole koskaan leikattu. Olen harkinnut poikasen viemistä parturiin noin vuoden, mutta isäntä on ollut toista mieltä. Hän itse on käynyt parturissa viimeksi armeijassa (jos minun saksinapsaisuja ei oteta huomioon), joten mitä muutakaan mielipidettä voi odottaa pitkätukkaiselta mieheltä. Ehdottelin pojan parturireissua monta kertaa huonoin tuloksin. Päätin, että sitten kun hiukset menevät silmiin niin tukka leikataan ja isäntä oli myöntyväinen. Takatukka liuhui jo lapaluilla.



Varasin itselleni ja pojalle peräkkäiset ajat tuttuun parturikampaamoon. Niin tuttuun, että olen käynyt siellä itsekin lapsena. Juttelimme pojan kanssa monta päivää etukäteen kuinka hän sitten pääsee rallipenkkiin istumaan, kääntämään rattia ja saa taikaviitan ylleen! Ja samalla kiva nainen leikkaa hiuksia näin, naps naps! Ja niin se oikeastaan menikin.


Poika oli kuin konkari istuessaan 30 vuotta vanhaan rallipenkkiin ja katsellessaan itseään peilistä. Vettä päähän tsuuh tsuuh, saksilla nips naps, föönillä kuivaus huurrhuurr ja koneella viimeistelyt surrur! Poika katseli isovanhempiaan, siskoaan ja äitiään hokemalla vain hehheh! Lopputulos oli upea ja pojasta tuli ihan uusi pieni isomies. Vaatii kyllä hurjasti ammattitaitoa leikellä heiluvaa ja rattia villisti kääntelevää lasta! Uskomattoman hienosti meni eka kerta parturissa.



 

Entäs ne muut ekat kerrat? Yksi niistä oli lasten vieminen uimahalliin. En ole koskaan käynyt lasten kanssa uimahallissa. Järvessä ja meressä kyllä ollaan käyty kahlaamassa ja tyttären kanssa ulkomailla hotellin uima-altaalla. Mutta ei Suomessa. Ensinnäkään en koskaan saanut aikaiseksi mennä uimahalliin yhden vauvan/lapsen kanssa ja kahden lapsen kanssa se ei ole tullut mieleenikään. Toiseksi lilluminen nilkankorkuisessa vedessä hytisemässä kuulosti yksinkertaisesti turhalta. Ja vielä kaksi lasta juoksemassa suihkutiloissa ja kiipeilemässä tulikuumilla saunanlauteilla ja häröilevän päättömästi uimataidottomina pitkin altaita. Ei kiitos!! Isäntää ei uimahalliin tai yleensä veteen saa, ellei se vesi sijaitse tyyliin Filippiineillä ja ole varmuudella +35-asteista.

No mutta, sitten rakas isosiskoni, konkari lasten kanssa uimisessa päätti, että nyt mennään porukalla uimahalliin! Ja niin mentiin. Porukkaan kuului siis kahden aikuisen lisäksi meidän lapset sekä heidän kolme serkkuaan: sylivauva, eskarilainen ja yläastelainen. Vanhimmasta oli suuri apu! Hän hyppeli eskarilaisen kanssa isommassa altaassa tai piteli vedessä välillä jotain kolmesta nuoremmasta lapsesta. Molemmilla lapsillani oli olkavarsissaan kellukkeet ja toisella vielä uimarengas (Frozen-merkkinen tietty).

Viimeisen vartin aikana tajusin lasten kanssa, että kellukkeet todella kelluttavat! Siihen asti he olivat olleet koko ajan jonkun käsien varassa. Ja siitähän itsellenikin syntyi oikea ahaa-elämys ja luottamus siihen, että tämähän on kivaa! Siinä nilkka-altaassakin kävimme, mutta siinähän oli aivan liian vähän vettä. Pukuhuoneessa, suihkutiloissa ja saunassa lapsukaiset käyttäytyivät mallikkaasti, olimmehan sääntöjä useasti kerranneet. Lapset tykkäsivät uimisesta todella paljon ja  viikon päästä menimme uudelleen! Silloin kokoonpanomme koostui meidän lisäksemme työkaveristani sekä hänen ihanasta kolmevuotiaasta tyttärestään.

Sitten on muutama muukin uusi juttu. Kävin ekaa kertaa omenamehustamolla! Vein sinne 18 kiloa naapurin omenapuista poimittuja talviomenoita ja sain noin 11 litraa tuorepuristettua aivan superhyvää kirpsakkaa omenamehua.

Minuun käytiin töissä käsiksi. Olen tehnyt keikkoja uudessa haastavammassa keikkapaikassa ja ensimmäistä kertaa työurallani asiakas kävi minuun käsiksi. Ei vakavasti, ei tullut vammoja, mutta ensimmäistä kertaa sen koin. Tänään koin sitä lisää, mutta en vahingoittamismielessä.

Kävimme tyttären kanssa kahdestaan elokuvissa! Loppukesästä bongasin mainoksen Tatu ja Patu -elokuvasta ja ilahduin sen olevan kaikille sallittu. Päätin, että nyt tyttö pääsee ekaa kertaa leffaan. Keskiviikkona mentiin Flamingoon ja samalla reissulla ostin tyttärelleni ensimmäistä kertaa karkkia. Hän sai valita irtokarkeista (äidin suosituksesta) muutamia karkkeja ja hän itse lopetti valinnan 12 karamellin kohdalla. Pussissa oli tosiaan 12 karkkia. On hän ennenkin karkkia saanut satunnaisesti jossain juhlissa, mutta kotiin ei olla koskaan sitä ostettu.




Tatu ja Patu oli neljävuotiaalle herkälle tytölle aivan liian jännittävä. Ensinnäkin kovalla olevat äänet jännittivät sekä monet pimeässä kuvatut kohtaukset.  Elokuvasta sen enempää kertomatta siinä oli monta tytölle pelottavaa kohtausta. Hän itki sylissäni lähes puolet elokuvasta. Onkohan kellään muulla samanlaista kokemusta? Omasta aikuisen näkökulmasta elokuva oli arvostelujensa lailla oikein mainio ja stadilaiselle elokuvassa ilahdutti tutut maisemat. Myös stadin slangista väännetyt vitsit  ja sporassa kuvattu kohtaus kikatuttivat aidosti! Kokemus leffassa käymisestä kuitenkin jäi positiiviseksi ja tyttö toivoi pääsevänsä leffaan uudelleen. Jotain muuta katsomaan, kuulemma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti