Pingalen tarina

Monet ovat kyselleet mitä Pingale tarkoittaa, mistä nimi on tullut ja miten se lausutaan. Nimen tarina ei ole kummoinen. En osannut pienenä lausua omaa nimeäni, Elina. Nimi oli omassa suussani Enga ja siitä vääntyi Ingaksi. Äitini kutsui minua hellittelynimillä Inga-Pinga ja Pinga-Pinga. Siitä vääntyi vielä Pingale. Lempinimi on pulpahdellut aika ajoin esille ja teinivuosina ystäväni Hennu laittoi minut sillä nimellä kännykkäänsä. Ja sillä nimellä taidan olla siellä vieläkin! Pingale lausutaan ihan vaan Pingale.

 

Tein siis hyvin itsekeskeisen valinnan blogini nimen kohdalla! Blogini nimenä on siis oma lapsuuden hellittelynimeni. Se olikin oikeastaan ainoa asia, joka oli päätettynä blogin pitämisestä haaveillessani. Blogin perustamisen jälkeen haaveilen myös uusista projekteista ja Pingale-nimi taitaa liittyä niihinkin... Mutta ei siitä sen enempää.

 

Iloksi pari kuvaparia äidistä ja tyttärestä.

 

Vasemmalla Pingale 80-luvulla. Oikealla tytär äidiltään perityssä haalarissa
syyskuussa 2012.

 

Äiti ja tytär samassa potkupuvussa eri vuosituhansilla.

Lastenreissu Tukholmaan

Kotiäidit Pingale ja Ninnu päättivät repäistä ja lähteä Ruotsin risteilylle. Heittäydyimme villeiksi ja otimme lapset mukaan. Tässä vaiheessa lienee paikallaan mainita matkaseurueemme nuorisosta: pian puolivuotias tyttömme, päälle vuoden ikäinen Nella sekä keväällä kolme vuotta täyttävä Nea.  Matkasimme Viikkarilla ja olimme varanneet pari neliötä normaalia hyttiä suuremman hytin, jotta mahdumme paremmin kamoinemme ja vaunuinemme.

Lähes kaikki aikaisemmat nuoruus- ja aikuisiän Ruotsin risteilyni, joita on ehkä toista kymmentä ovat noudattaneet hieman erilaista kaavaa. Kaveriporukalla satamaan, laivalle syömään (aina ei ole ollut niin oleellinen osuus) ja erityisesti juhlimaan. Aamulla parin tunnin yöunien jälkeen välteltiin eilisen illan tuttavuuksia käytävillä ja laivasta päästyään väsyneenä ja ei-niin-hyvävointisena kävellen pitkin krapulasuoraa Tukholman keskustaan. Siellä armotonta shoppailua, ehkä vierailu Burger Kingissä ja lisää shoppailua. Nuutunut taaperrus takaisin laivaan, suihkuun ja päiväunia nukkumaan. Ja kas, ihminen oli kuin uusi ja uusi bileilta edessä! En tiedä uskaltaisiko sitä enää kokeilla risteilyä samalla kaavalla!

Tällä risteilyllä korostuivat yhdellä ja välillä kahdella kädellä syöty herkullinen ruoka aamupaloineen, lasten viihtyminen sekä äitien pääsy pois kotoa. Haaveilin hyvistä yöunista laivan ihanissa lakanoissa, mutta haaveeksi jäi. Pelkäsimme lasten heräävän toistensa äännähdyksiin ja itse olin normaalia valppaampana: heti tissi tytön suuhun, kun se äännähtää, ettei herätä herkkäunisia. Mutta se oli turha pelko, lapset nukkuivat kuin pienet lapset.

Laiva keinutti mennessä siihen malliin, että minulle tuli ehkä ensimmäistä kertaa matkapahoinvointi. Lisäksi mielessä pyöri kaiken maailman titanikit ja estooniat, jääkylmä vesi, avomeri...  Kun Ninnun kanssa yön kulusta päivällä juteltiin, hänellä oli ollut mielessä ihan samat ajatukset! Mutta mikä tärkeintä, lapset olivat levänneitä eivätkä onneksi tienneet äitiensä kauhukuva-ajatuksista.

Tukholmassa meillä oli suunnitelmana käydä ainoastaan Junibackenissa. Olin kuullut sanan joskus aiemmin, mutta minulla ei ollut lopulta mitään hajua mistä oli kyse. Junibacken on siis lapsille tarkoitettu "elävä satutalo", johon on rakennettu eri saduista tuttuja ympäristöjä. Tyttöni ei luultavasti päässyt ihan jyvälle mistä oli kyse, mutta Nea ja Nella näyttivät nauttivan olostaan. Itse en liiemmin nauti tilanteista, joissa on miljoona juoksevaa ja kiljahtelevaa (eli onnellista) lasta. Paikka oli silti todella upea ja taidokkaasti rakennettu.

Talossa oli myös ravintola, jonka iso ja maukas lihapulla-annos maittoi sekä lapsille että aikuisille. Satuelämykseen kuului oleellisena osana myös satujuna, jonka skippaaminen houkutteli ennakkoluuloista. Saatuamme vatsat täyteen ja tankattuamme hieman energiaa lähdimme satujuna-ajelulle. Satujuna olikin niin kiehtova ja jännittävä, että olisin voinut mennä kierrokselle uudelleen! Olin niin lumoutunut liikkuvista satuhahmoista ja upeista pienoismalleista, että jälkikäteen kadutti että olin edes harkinnut sen väliinjättämistä. Viehätystä lisäsi junanvaunun liikkuminen myös ylös ja alas sekä suomenkielinen selostus. Junibackenissa oli myös kattava ruotsinkielisistä kirjoista koostuva kirjakauppa. Ostin tytölle tuliaisena Motsatser-nimisen kirjan, jossa on ihania kuvia erilaisista vastakohdista. Jopa minä ymmärsin koko kirjan juonen!

Menimme Djurgårdenin saarella sijaitsevaan Junibackeniin lautalla Slussenista. Viitisen euroa maksaneella lauttamatkalla säästimme aikaa sekä jalkoja. Päätimme tulla takaisin samaa reittiä, koska kuten aina Tukholmassa aika loppui kesken. Olimme satamassa kätevästi noin seitsemää minuuttia ennen porttien sulkeutumista, joten jos olisimme missanneet vartin välein kulkeneen lautan, olisi tullut vähän kalliimpi reissu...

Parasta reissussa taisi kahden isomman lapsen mielestä olla humppabaarin anti. Hytkyminen ja juoksentelu tanssilavalla sekä kanssamatkustajien ihailevat ja huvittuneet katseet. Sain laivalta ikävinä tuliaisina karmean räkätaudin, yskän, korkean kuumeen, kipeän ihon, voimattomuuden sekä yhden yön vatsataudin. Matkaseurueen toinen perhe taisi saada saman setin vähän eri aikataulussa. Olin siis varmasti sairaampi kuin ikinä minkään aikaisemman risteilyn jäljiltä!

 

Pingale ja lapset.

 

 

Tukholmassa ei koskaan sada, mutta märkää oli!

Nea ja Pingale Djurgårdenin lautassa.

 

Junibackenissa.

Ninnu ja lapset ihanassa satujunassa.

Vaahteramäen Eemeli.

 

Olikohan tämä Katto Kassisen koti?

 

Pingale ja tytär satujunassa. Kumpaa kiinnosti enemmän?

 

Humppabaarissa.

 

Nella laittaa jalalla koreasti!

 

 

Lauantain herkut

Minulla on joku kieroutunut fiksaatio tuorejuustokakkuihin ja suolaisiin piirakoihin. Juustokakut eivät ole niin makeita ja ne on superhelppo tehdä. En ole makeiden kermavaahtotäytekakkujen tai leivosten ystävä, mutta  pirteät juustokakut ovat yllättäneet minut herkullisuudellaan täysin. Suolaiset piirakat ovat yksinkertaisesti ihanan suolaisia! Molempia tein tänään, kun tuli harvinaisempia vieraita kylään. Terveisiä Jyväskylään! Olen tehnyt aikaisemmin monta kirpeää limejuustokakkua, mutta tällä kertaa kokeilin mangokakkua. Juusto-osiossa on mangotuorejuustoa ja kiilteen seassa tuoreen mangon palasia. Jos joku haluaa ohjeen niin sellainenkin löytyy (puoliksi mun päässä, heh).

Suolainen piirakka kätki tällä kertaa sisäänsä kinkkua, sipulia, kirsikkatomaatteja, fetaa ja oliiveja. Tästäkin ohje löytyy, jos vesi herahti kielelle. Kun vieraita oli tulossa suht monta, ajattelin tehdä piirakkaa pellillisen, koska pyöreä piirakkavuoka tuskin olisi riittänyt. Pellillinen meni parempiin suihin alta aikayksikön.

Saimme Jyväskylän perheystäviltä tuliaisiksi lakkahilloa. Lakat ovat yksiä maailman herkullisimpia marjoja! Ihanaa, saamme laitettua herkullista lakkahilloa vaikka mihin, muun muassa rahkan tai maustamattoman jogurtin joukkoon, lettujen tai pannarin päälle tai vaikka jäätelön kaveriksi! Ai että!

Virkattu vessanmatto

Innostuin taannoin ystäväni innoittamana virkkaamaan mattoa. Ajattelin, että sehän valmistuu ihan parissa illassa, kun "lanka" on niin paksua. Mitä vielä. Aloitin maton virkkaamisen monta kuukautta sitten, vielä kun asuimme Oulunkylässä. Mutkan matkaan aiheutti tietenkin materiaalin loppuminen kesken. En ollut yhtään osannut arvioida kuinka paljon kudetta tarvitaan. Matto on siis virkattu trikookuteesta ja kuteet on ostettu Oulunkylän Lankamaailmasta (mikä lankojen karkkikauppa!). Virkkuukoukun koko on jykevä kymppi. Ohjetta mattoon ei ole, ihan päästä tein virkkaa-pura-virkkaa-menetelmällä. Aluksi lisäilin silmukoita liikaa ja sitten liian vähän. Pari viimeistä kierrosta olisivat kaivanneet muutamia lisäsilmukoita, koska lopputulos muistuttaa vähän sobreroa. Soikea matto odottaa kaverikseen vielä virkattua koria sekä puista vessankaappia. Sellainen vitriinimäinen korkea puinen kaappi olisi hakusessa. Lojuuko nurkissa..?

Reunat oikenemassa.

Soikea malli sopii hyvin.

Yllättävät värivalinnat...

Vaipantäyteasian välitiedote

Ajatus tyttäreni vatsantoiminnan tarkasta selostamisesta tuntuu todella kummalliselta, mutta ajattelin silti päivittää tiedon. Ongelmana on siis ollut tytön vatsan toimimattomuus. Kävimme neuvolan lääkärillä puolitoista viikkoa sitten. Hän totesi vauvan olevan ihan kunnossa, suoliston äänet kuuluivat, mutta laiskasti. Hän kirjoitti varmuuden vuoksi lähetteen Peijaksen sairaalaan, josta tuli kutsu lasten polille ensi torstaiksi. Lääkärikäynnin jälkeen tytön vatsa siis toimi kahden viikon tauon jälkeen pari kertaa, mutta vain kuumemittarilla autettuna. Olimme antaneet Levolacia jo lähes viikon ajan, mutta annokset olivat olleet aivan liian pieniä ja niistäkin luultavasti suurin osa oli mennyt harakoille. Maku ei ilmeisesti ole herkullisimmasta päästä. Tytön huulet menivät tiukasti suppuun heti kun ruisku läheni ja suupielistä valui suuhun saatu litku.

Jälleen oli monta toimimatonta päivää välissä, kunnes yhtenä yönä tyttö oksensi useaan kertaan. Hän oli myös jotenkin apea ja nuutunut. Maitokaan ei maistunut samaan malliin. Päivällä hän oksensi uudelleen. Soitin Peijaksen lasten polille kysyäkseni neuvoja tilanteeseen. He ehdottivat lähtemään herkästi päivystykseen, jos siltä tuntuu. Ja tuntuihan se. Kävimme päivystyksessä, jossa otettiin verikokeet lääkärin tutkimuksen tueksi. Verikokeiden tulokset olivat lääkärin mukaan priimaa. Hän ehdotti kokeilemaan mallasuutetta. Neuvolan lääkäri taas oli sanonut, että Levolac on tehokkaampaa (mahdollisesti, tarpeeksi jättimäisinä annoksina). Mallasuutettahan yritin aikaisemmin jo ostaa, mutta se oli lähiapteekista loppu. Perjantaina kävin eri apteekissa ja sieltä sain viimeisen pullon! Onko pääkaupunkiseudulla niin paljon tukkoisia lapsia vai onko se niin suosittua leivonnassa..?

Mallasuute on siis siirappimaista makeaa töhnää, jota lääkäri ehdotti sekoitettavan maidon joukkoon. Lapsen voinnin murehtimisen sijaan aloin miettiä rintapumpun käytön opettelua sekä tuttipulloihin tutustumista. Käyttöohjeisiin tutustuttuani keitin tarpeelliset osat, kokosin vehkeen ja pumppasin tyttärelleni ensimmäiset maidot. Tyttö ei siis ole tähän asti saanut koskaan maitoa tuttipullosta. Ajattelin maistattaa hänellä pullosta ensin pelkkää maitoa, jottei hän kuvittele saavansa jatkossa aina tuttipullosta herkullista makeaa mallasmaitoa. Tyttöhän ei ostanut tuttipulloa ollenkaan! Lopulta mallasmaito lusikoitiin sekä hörpytettiin suuhun. Hyvin maistui.

Muutaman tunnin päästä alkoi leikkimatolta kuulua rupsuttelua. Sitten vähän märempää rupsuttelua!! Voi sitä iloa ja riemua, siis minun! Tyttäremme kakkasi ihan ite ilman apuja kolmen viikon tauon jälkeen. Eilen kävimme mummolassa, jonne otin mallasuutteen sekä rintamaidon jämän mukaan. Keittiön kaapeista löytyi serkkujen vanha nokkamuki, joka olikin ihan huippukapistus! Neiti otti sen heti omakseen ja ymmärsi käyttötarkoituksen oitis: kahvoista kiinni ja nokka suuhun. Pohjaa nostamalla hieman autoin, jotta viimeisetkin herkut menisivät sinne minne pitää. Illalla vatsa taas toimi, jee!

Kiinteät ruoat ovat olleet nyt pari viikkoa tauolla. Neuvolan lääkäri "antoi luvan" niiden jatkamiseen hissukseen heti kun vatsa toimii, mutta olemme odotelleet siihen asti, kunnes vatsa toimii omin voimin ja ilman apuja. No ihan ilman apuja se ei ole vielä toiminut, mutta tänään annoin teelusikallisen verran tytön herkkua porkkanasosetta. Toivottavasti äiti ei ole pilannut rakaskultamussukkansa suolistoa lappaamalla liikaa ruokaa suuhun. Neidille vaan näytti niin maistuvan, että olisi tuntunut kurjalta lopettaa herkuttelu yhteen lusikalliseen. No, nyt on opeteltava sekin.

Tämän viikon torstaina menemme silti vielä käymään lastentautien poliklinikalla tarkistuttamassa, että kaikki on varmasti kunnossa.

"Mä mistään tuttipullosta juo, mä mikään vauva oo!"

Perheemme hiustilanne

Pahoittelen jo alkuun, että käsittelemäni aihe kuvineen saattaa inhottaa jotakuta. En edes tajunnut pahoitella käsitellessäni vatsantoiminta-asiaa, mutta hiusasia on ihan eri. Hiusaihe kumpusi omasta päästäni ja se tulee eteen useasti päivässä. Ongelma on siis hiustenlähtö. Niitä lähtee hiuksia harjatessa, pestessä, hipelöidessä, vauvan vetäessä ja varmaan ihan ajatuksestakin. Ongelma on ilmeisesti ihan yleinen synnyttäneillä ja imettävillä äideillä. Olin kyllä kuullut, että hiustenlähtö kuuluu tähän äitiyspakettiin, mutta sen suuruus hieman yllätti. Kuten eräs ystäväni sanoi ollessaan saman tilanteen äärellä: "Hiuksia on ihan joka paikassa paitsi päässä!" Ja siltä tuntuu! Hiustenlähtö alkoi noin kuukausi sitten, neljä kuukautta synnytyksen jälkeen. Huomasin myös hiusrajani pakenevan! Pakenevilla alueilla on nyt parin sentin pituisia hiuksia komea rypäs...

 

Keskustelin aiheesta (kampaaja)ystäväni kanssa ja hänellekin asia oli oikein tuttu. Hän myös mainitsi, että pitkissä hiuksissa hiustenlähtö näkyy ja tuntuu enemmän kuin lyhyemmissä. Se varmasti pitää paikkaansa. En ole leikannut hiuksiani pariin vuoteen, joten nyt jos milloin olisi hyvä aika hieman nipsaista. Hiukseni ovat muutenkin kasvaneet kuin varkain. Muistan ajatelleeni ala-asteella ystäväni kanssa, että jos hiukset näkyvät kainaloista käsiä nostaessa ovat hiukset todella pitkät! Ja silloin päätä kallistettiin vielä taakse ja kenoon, jotta varmasti joku hiustupsu sieltä näkyisi. Olen huomannut tekeväni samaa "testiä" edelleen peilin edessä ja hitto vie, pitkät ne ovat! Eikä tarvitse edes päätä kallistaa.

 

Minulla oli vuosia tumma polkkatukka, joka tuntui aina sikapitkältä kasvaessaan olkapäille. Silloin leikkautinkin hiuksiani usein, jotta kiva malli pysyisi. En ole vieläkään sisäistänyt pitkähiuksisen identiteettiä ja kuvailisin varmaan itseäni edelleen lyhyt- ja tummahiuksiseksi, jos jossain sitä kysyttäisiin... Minulla on suomalaiset maantienharmaat hiukset, melko ohuet ja pumpuliset. Värjäsin hiuksiani monta vuotta tummien eri sävyillä, mutta muutama vuosi sitten kyllästyin värikypärään ja päätin tyytyä omaan väriini. Hiuksia piti olla värjäämässä kuukauden välein, koska muuten jakauksen kohdalla näytti olevan neljän sentin levyinen kalju. Minua pidempi Herra T joskus naureskeli "pälvikaljulleni", joka loisti päälaella: "Sori, se olikin vaan toi sun juurikasvu".

 

Pitkät hiukset eivät lopu tähän. Herra T:llä on nimittäin pidemmät hiukset kuin minulla. Hiusten kunnossa saatan kyllä voittaa, koska T on minuakin laiskempi leikkauttamaan hiuksiaan. Hän on ollut pitkähiuksinen aina kun olemme tunteneet. Häneltä löytyy myös parta sekä viikset. Herra T pitää hiuksiaan aina kiinni, nutturalla. Itselläni hiukset ovat useimmiten jonkunlaisella sykeröllä päälaella. Sykeröä selvitellessä hiuksia lentelee entistä enemmän! Joskus väsään ranskalaisen letin tai kaksi. En kuitenkaan sellaista, joka tekee minusta dinosauruksen näköisen (ranskis otsalta niskaan). Auki en oikein osaa hiuksiani pitää, varsinkaan, kun tyttö on innokas niihin tarttumaan. Isän parta saa myös kyytiä pieniltä kätösiltä.

 

Kahden pitkähiuksisen taloudessa kylpyhuoneen viemäri on tyhjennettävä aika ajoin. Se ei ole kovin miellyttävää puuhaa, kun sitä hiusliejua tuntuu tulevan loputtomasti. Pitkät irtohiukset myös näkyvät asunnossa huomattavasti helpommin kuin lyhyet. Ennen irtohiuksista pystyi syyttämään aina Herra T:tä, koska omanihan olivat lyhyet ja mustat...

 

Luin muinoin jostain, että erityisen massiivinen ja poikkeava hiustenlähtö imetyksen aikana on oikeastaan harhaa. Raskauden aikana hiukset kuulemma vahvistuvat eikä hiuksia juurikaan irtoile. Synnytyksen jälkeen ja imetettäessä eli raskaushormonien kadotessa hiuksia sitten lähteekin koko raskauden edestä ja lopputulos on lopulta plus-miinus-nolla. Tämä on siis yksi teoria. Toki kaikki on yksilöllistä ja hiusten kanssa voi tapahtua mitä vaan milloin vaan... Uusia hiuksia odotellessa!

 

 

Yhden harjauksen jäljiltä.



Tästä kuvasta vasta huomasin, että myös katkenneita hiuksia
on runsaasti...



Herra T ja hiukset.



Ainiin, onhan perheessämme myös kolmas pitkähiuksinen!

Neiti Kakadu.

 

Viides kuukausi

Meinasi päästä unohtumaan viidennen kuukauden kuulumiset! Parissa viimeisessä postauksessa onkin ollut päällimmäisenä olevat kakkakuulumiset, joihin palaan myöhemmin. Takana on tyttären ensimmäinen joulu ja uudenvuoden vietto. Joulusta kerroinkin jo aikaisemmin. Uutta vuotta vietimme Vaaralassa, jossa isäntäväkeen kuuluu vanhempien lisäksi yksivuotias neiti. Meidän kolmikon lisäksi paikalla oli vielä kolmas kolmikko, jonka nuorempi herra on myös pian yksivuotias. Rentoa meininkiä herkku-tacojen äärellä. Jostain kumman syystä miesväki söi kaksin käsin, kun naisväki sai esitellä syömistaitojaan yhdellä kädellä -lapsi sylissä.

 

Olimme hankkineet tytölle kuulosuojaimet siltä varalta, jos innostumme menemään ulos ihastelemaan raketteja. Koskaan kun ei tiedä mikä kissanpierupapatti hyppää kulman takaa... Päädyimme kuitenkin ihastelemaan upeita raketteja ikkunasta. Kuulosuojaimet sopivat päähän vaikka ensi kesän festareilla!

 

Heti uuden vuoden alussa oli kummitätini hautajaiset. Kappelissa pidetyt, mutta vapaa-ajattelijan "pitämät" hautajaiset olivat kyllä tunteelliset. Itken herkästi tilanteessa kuin tilanteessa, mutta hautajaiset saivat kyllä nessupaketin tyhjenemään. Ensimmäiset kyyneleet valuivat jo kappelin pihalla, kun edellisen tilaisuuden ruumisarkkua vietiin saattueessa kohti hautaa. Kappelin penkissä istuessani alan väistämättä ajatella, että arkussa voisi olla kuka tahansa. Karmaisevin ajatuskin mieleen ajautuu: mitä jos arkku olisi pienen pieni lapsen arkku? Pala tulee kurkkuun pelkästä ajatuksesta. Tyttömme nukkui tilaisuuden ajan tyytyväisenä päiväunia vaunuissaan, joita kärräsi hänen 13-vuotias serkkutyttönsä (minun rakas kummityttöni) pitkin kirkkomaita. Olipa kätevää, kun muistotilaisuudessa sai syödä kaksin käsin, kun oli lapsenlikka paikalla!

 

Talon toiset yövieraat olivat tyttäremme kaksi serkkua (edellä mainittu kummityttöni sekä hänen 11 vuotta täyttävä veljensä), jotka pitivät tytölle seuraa. Molemmilla oli lapsenhoito hanskassa eikä minun tarvinnut kurkkia kulman takaa mitä he keskenään kihersivät. Jos tyttö oli jäänyt minun syliini vaikka imetyksen jäljiltä, hyvin nopeasti hän katosi pienempiin syleihin! Kavereita on myös käynyt paljon. Moni haluaa käydä tsekkaamassa tilukset, mikä on tosi kivaa. Vieraat ovat aina tervetulleita!

 

Motorisesta kehityksestä mainittakoon, että kääntyily on edelleen ykkösjuttu. Mutta vain vasemman kyljen kautta! Hänen eteensä hilatut lelut saavat nopeasti kyytiä ja pian nenän edessä on kuin tuulilasin pyyhkimillä puhdistettu alue eikä yhteenkään leluun enää yllä. Ja sekös hermostuttaa. Hermostumista aiheuttaa myös väsyminen ja/tai turhautuminen, kun ympäri ei osaakaan enää kääntyä! Muutaman kerran tyttö on kyllä takaisin selälleen kääntynyt, mutta kääntymiset ovat näyttäneet lähinnä vahingoilta... Kaikki minkä hän käteen saa, menee myös suuhun. Ja kuten lääkäri sanoi: "Kannattaahan sitä kaikkea maistaa, jos vaikka joku olisi suklaata!" Lääkäri antoi myös luvan istuttamiseen. Tytön selkäranka pysyy kuulemma tarpeeksi suorana, kun istuttamista kokeili.

 

Lääkärissä kävimme tänään ummetus-asian vuoksi. Kakkaa siis tuli toissapäivänä! Mutta vain pari lusikallista eikä tosiaankaan yli viikon satsia... Neuvolan lääkäri totesi vatsan olevan melko pinkeä ja suoliston olevan täynnä, ylläri! Hän kirjoitti lähetteen Peijakseen, josta he ottavat yhteyttä, jos tarpeelliseksi näkevät... Levolacia lisää ja isompina annoksina! Kaikki soseet jäävät nyt tauolle, paitsi tytön epäherkku luumusose. Tänään koitin antaa Levolacia luumusoseen seassa, kun ruiskulla antaminen on aika hankalaa ja suurin osa valuu suupielistä pitkin kaulapoimuja.  Ja siihen sokeriliemeen jää kaikki tytön pitkät hiuksetkin kiinni! Huomenna mennään neuvolaan uudestaan, mutta normaalille viisikuukautiskäynnille.

 

Tytär on ollut edelleen supertyytyväinen ja helppo vauva. Hän viihtyy paljon leikkimatollaan (kun välillä käy ojentelemassa leluja tai kääntämässä ähisevän vauvan takaisin selälleen) tai sitterissä istuen. Useimmiten saan siis ruoan tehtyä loppuun tai syötyä rauhassa, kunhan osaan ajoittaa oikein... Päiväunet maistuvat sekä omassa pinnasängyssä että ulkona vaunuissa. En ole pitkään aikaan koittanut nukuttaa häntä ulos ilman vaunulenkkiä, joten paikallaan nukutuista ulkounista en tiedä. Yritän lähteä tytön kanssa päiväunikävelylle valoisaan aikaan päivittäin, ellei ohjelmassa ole kyläilyä tai treffejä vaikka luuhauskeskuksessa. Usein hän jatkaa unia vielä vaunulenkin jälkeen terassilla tai sisällä, kun päällimmäisiä vaatteita vähän riisuu tai aukoo.

 

Olen hieman haaveillut tuttipullon käyttöönotosta. Tähän asti tyttö on syönyt vain rintaa sekä muutamia soseita. Tutitkin ovat vielä paketeissaan. Rintamaidon pumppaaminen ja juottaminen tuttipullosta mahdollistaisi itselleni omaa aikaa, jota toisinaan kaipaan. Mutta toisaalta en keksi oikein mitään, mitä olisi ehdottomasti saatava tehdä juuri nyt ja ilman vauvaa. Jos vauva olisi haastavampi ja vaativampi, uskoisin että olisin harkinnut pulloa jo paljon aikaisemmin. Toisaalta tuttipulloon totuttaminen olisi myös varokeino, jos minulle sattuisi jotain. Maitoa olisi pakastimessa tallessa ja tyttö tietäisi mistä on kyse, kun maito tulisikin kumin läpi. Tämäkin on toisaalta sellaisia aikaansaamisasioita, koska rintapumppu täytyisi kaivaa esille, pestä ja ottaa selvää miten se toimii, hankkia minigrip-pusseja maidolle, tutkia tuttipullojen ominaisuuksia, katsoa sellainen ajankohta, että isäntä on paikalla, koska tämänkin asian haluan kokea hänen kanssaan yhdessä... Huhh, ehkä joku päivä!

 

Tyttö nauttii yleisestä höpsöttelystä ja peuhaamisesta meidän kanssamme. Nauru tulee herkimmin niin, kun nostan hänet pääni yläpuolelle ja ääntelen kummallisesti hänen vatsaansa vasten. Nauru on oikein räkäinen, käkättävä ja todella tarttuva! Hymy välähtelee jatkuvasti päivän aikana, kunhan palvelu pelaa sujuvasti. En tiedä voiko oman kielen löytää, mutta tyttö on ilmeisesti löytänyt. Hän pitää kieltään useasti keskellä suuta ja liikuttelee sitä. Suosittu juttu tytöllä on myös puhaltaa kieli keskellä suuta ja erityisesti silloin, kun tissi on siinä sentin päässä. Rintaraivareita ei ole oikeastaan ollut pitkään aikaan (kopkop). Iltaimetys ennen nukkumaanmenoa on välillä tooodeeellaa raivostuttavaa, kun neiti mieluummin meuhkaisi siinä kainalossani sängyllä kuin söisi kivasti ja rauhallisesti. Hän heiluttaa päätään rintaa vasten, heiluttelee käsiää, kääntyilee ja puhaltelee. Kaikki tämä siis hyväntuulisesti eikä huudon kanssa. Tänä iltana meuhkaamiseen auttoi se, että kävin välillä tyhjentämässä pyykkikoneen ja lataamassa sen uudelleen ja palasin takaisin itsekseen höpisevän neidin luokse. Maito maistui taas ja uni tuli hetkessä.

Tyttö höpöttelee jo paljon! Ääntely ei ole enää vauvamaista jokeltelua vaan kuulostaa jo jonkin maan kieleltä! "Sanavarastoon" kuuluu jo sanat äijä ja blaablaa. Juttelua kuulee erityisesti aamuisin heräämisen jälkeen sängyllä pötkötellessä.

 

Ensimmäistä kertaa isojen lasten penkissä. Täti toi omat nyklat!



Varsinaiset pehmusteet vielä työn alla...

Ps. Onko joku nähnyt mun vauvaa?!